• Sateet jatkuvat ainakin alkuviikon

    Viikon alussa sataa pitkin maata, paikoin voi myös ukkostaa. Lämpötilat ovat viime päiviä viileämpiä mutta viikon edetessä lukemat hiljalleen nousevat.
    Keskiviikkoon saakka satelee isossa osassa Suomea. Loppuviikosta voidaan kokea taas helteitä.
    Keskiviikkoon saakka satelee isossa osassa Suomea. Loppuviikosta voidaan kokea taas helteitä. Kuva: Rami Marjamäki
    Uutiset|Sää
    5.7.202616:45
    Eetu Rimo

    Viime päivinä Suomessa esiintyneet sade- ja ukkoskuurot eivät ole loppumassa aivan heti.

    Tänään sunnuntaina kuuroja on tullut eri puolilla maata ja sateinen meno jatkuu ensi viikon alussa. Maanantaina Lappiin leviää idästä Vienanmeren ja Kuolan niemimaan yli yhtenäinen sadealue, joka liikkuu luoteeseen.

    Samalla maan etelä- ja keskiosassa liikkuu kapeampi sadenauha ukkosineen.

    Sadealueiden välissä maan keskivaiheilla on päivällä pilvipoutaa, illalla etelärannikolla pilvisyys rakoilee enemmänkin. Lämpötila on päivällä 11 ja 18 asteen välillä.

    Tiistaina Lapin sadealue liikkuu pois Suomen yltä luoteeseen iltapäivään mennessä, eteläisempi sadealue puolestaan pyörii maan etelä- ja keskiosan yllä läpi päivän. Sen ohessa voi paikoin ukkostaa. Lämpötila on samoissa lukemissa kuin maanantaina.

    Keskiviikkona on jo laajemmalti poutaisempaa.
    Keskiviikkona on jo laajemmalti poutaisempaa. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Keskiviikkona maan etelä- ja keskiosan yllä olleet sateet liikkuvat maan pohjoisosaan ja muuttuvat kuuromaisemmiksi.

    Samalla maan eteläosaan yltää Baltiasta uuden matalapaineen alueen sateita, joten poutaiset paikat ovat vielä keskiviikkona vielä tiukassa, vähiten sateita tulee maan keskiosassa. Lämpötilat nousevat hiukan, 15 ja 20 asteen välille.

    Viikon edetessä lämpötila on todennäköisesti lähdössä kipuamaan ylöspäin ja viikon loppupuolella hellelukemat ovat mahdollisia. Sateen osalta ennuste on kuitenkin epävarmempi.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sade
    ukkonen
    sääennuste
    lämpötila
    helle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita