• Likaantuvatko kätesi usein? Tuoreet tutkimuksen mukaan se saattaa suojata sinua immuunisairauksilta

    Suomalaisyliopistojen tutkimus perustuu biodiversiteettihypoteesiin.
    Tutkimuksessa havaittiin, että ainoastaan kahden viikon altistus mikrobeille voi parantaa merkittävästi kaupungissa asuvan ihmisen mikrobiston monimuotoisuutta.
    Tutkimuksessa havaittiin, että ainoastaan kahden viikon altistus mikrobeille voi parantaa merkittävästi kaupungissa asuvan ihmisen mikrobiston monimuotoisuutta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    20.6.201823:00
    Matti Tuominen

    Kolmen suomalaisyliopiston yhteistutkimuksessa on selvinnyt, että likaiset kädet suojaavat ihmistä immuunisairauksilta.

    Tampereen yliopiston, Helsingin yliopiston sekä Tampereen teknillisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan käsiin hierottava metsäinen maa-aines lisää suoliston ja ihon mikrobiston monipuolisuutta. Aiemmin tutkimuksissa on havaittu, että laaja mikrobialtistus suojaa ihmistä monilta autoimmuuni- ja immuunisairauksilta.

    Tutkimuksessa havaittiin, että ainoastaan kahden viikon altistus mikrobeille voi parantaa merkittävästi kaupungissa asuvan ihmisen mikrobiston monimuotoisuutta.

    Suomalaisyliopistojen tutkimus perustuu biodiversiteettihypoteesiin. Sen mukaan silloin, jos immuunipuolustusjärjestelmä ei saa riittävästi harjoitusta, se ei välttämättä osaa erottaa elimistölle vaarallisia mikrobeja harmittomista. Jos immuunipuolustus ei ole saanut harjoitusta, kehon turvajärjestelmä saattaa hyökätä suoliston normaaleja mikrobeja vastaan. Seurauksena voi tällöin olla esimerkiksi krooninen suolistosairaus.

    Tutkimuksessa neljätoista kaupungissa asuvaa koehenkilöä hieroi käsiinsä metsämaaperäistä pulveria kolmesti päivässä kahden viikon ajan. Pulverissa oli esimerkiksi sammalta, puista pudonneita lehtiä sekä multaa. Koehenkilöiden tuli pestä koeaikana kätensä hanavedellä ilman saippuaa.

    Tutkimukseen nimeltä Short term direct contact with soil and plant materials leads to an immediate increase in diversity of skin microbiota pääset tutustumaan tästä linkistä.

    Artikkelin aiheet
    biodiversiteettihypoteesi
    mikrobisto
    immuunisairaudet
    suomalaiset yliopistot
    käden hygienia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle