• Tehyn kysely: Poliittiset vaikuttajat ovat huolissaan koronan aiheuttamasta hoitovelasta ja sote-henkilökunnan jaksamisesta

    Kansalaisista hoitovelkahuolta kantoi noin 70 prosenttia.
    Vaikuttajista kansalaisia useampi on lisäksi sitä mieltä, ettei Suomessa ole riittävästi sote-alan työvoimaa hoitovelan purkamiseksi. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Vaikuttajista kansalaisia useampi on lisäksi sitä mieltä, ettei Suomessa ole riittävästi sote-alan työvoimaa hoitovelan purkamiseksi. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    24.11.202110:31
    STT

    Poliittisista vaikuttajista neljä viidestä on huolissaan koronapandemian aiheuttamasta hoitovelasta, ilmenee sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn teettämästä kyselystä.

    Tehy on aiemmin julkaissut tutkimuksesta kansalaisten mielipiteitä koskevan osan. Kansalaisista hoitovelkahuolta kantoi noin 70 prosenttia eli hieman pienempi osuus kuin poliittisista vaikuttajista.

    "Päättäjät ovat ehkä kansalaisia hieman enemmän huolissaan hoitovelasta, koska heillä on enemmän tietoa asiasta. Onneksi heillä on myös mahdollisuus vaikuttaa asiaan ja tehdä päätöksiä, joiden avulla esimerkiksi hoitajapula ratkaistaan", sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen tiedotteessa.

    Vaikuttajat kertoivat olevansa ennen kaikkea huolissaan terveydenhuollon ammattilaisten jaksamisesta. Tämän lisäksi heitä arveluttaa, miten hoitovelka heijastuu hoitoon pääsyyn, lisäsairauksien yleistymiseen ja terveyserojen kasvamiseen.

    Vaikuttajista kansalaisia useampi on lisäksi sitä mieltä, ettei Suomessa ole riittävästi sote-alan työvoimaa hoitovelan purkamiseksi. Poliittisista vaikuttajista lähes 60 prosenttia pitää henkilökunnan määrää hoitovelan edessä riittämättömänä.

    Kansalaisista 73 prosenttia olisi valmiita korottamaan sote-henkilökunnan palkkoja, kun vaikuttajien piirissä vastaava luku on 67 prosenttia.

    Tutkimuksen on toteuttanut Aula Research. Kysely toteutettiin syys–lokakuussa, ja siihen osallistui kaikkiaan noin 1  200 poliittista vaikuttajaa. Heistä valtaosa on kunnanvaltuutettuja.

    Aiemmin julkaistuun kansalaisille suunnattuun kyselyyn osallistui puolestaan runsas tuhat vastaajaa syyskuun aikana.

    Artikkelin aiheet
    Tehy
    hoitovelka
    sote-henkilökunta
    koronapandemia
    kyselytutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria