• Terrafame teki lähes 19 miljoonan tappiot

    Tuotantomäärät olivat kaivoksessa hyvällä tasolla.
    Kaivoksen primääriliotuskasojen purkua Terrafamen Talvivaaran kaivoksella Sotkamossa kesäkuussa 2017. LEHTIKUVA / KIMMO RAUATMAA
    Kaivoksen primääriliotuskasojen purkua Terrafamen Talvivaaran kaivoksella Sotkamossa kesäkuussa 2017. LEHTIKUVA / KIMMO RAUATMAA 
    Uutiset
    26.7.201912:44
    STT

    Valtion kaivos- ja metalliyhtiö Terrafame teki toisella vuosineljänneksellä lähes 19 miljoonan euron verran tappiota, yhtiö kertoi perjantaina. Samaan aikaan edellisvuonna yhtiö teki voittoa 3,4 miljoonaa euroa.

    Yhtiön liikevaihto laski tuoreimmalla neljänneksellä yli viidenneksellä 60 miljoonaan euroon. Puolivuotiskaudella tammikuun ja kesäkuun välillä yhtiön tappiot olivat reilut 16 miljoonaa euroa. Alkuvuodesta 2018 tehtiin 5,8 miljoonan euron verran voittoa.

    Puolen vuoden liikevaihto oli 141 miljoonaa euroa eli yli 13 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

    Terrafamen mukaan metallitehtaan tuotantomääriin vaikutti toisella vuosineljänneksellä pidetty vuosittainen huoltoseisakki.

    Puolen vuoden jaksolla nikkelin tuotanto kasvoi yli 10 prosentilla 13,6 tuhanteen tonniin, ja sinkin tuotanto laski yli 7 prosentilla 27 tuhanteen tonniin. Yhtiön mukaan tuotantomäärät olivat kokonaisuutena hyvällä tasolla.

    Yhtiön tulokseen vaikuttivat nikkelin ja sinkin hintojen lasku. Nikkelin hinta laski 11 prosenttia ja sinkin 16 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

    "Nikkelin hinnan vaihtelu oli suurta, ja toisen vuosineljänneksen keskihinta jäi alkuvuoden noususta huolimatta alhaisemmaksi kuin vuoden 2018 vastaavana ajankohtana", kertoo tiedotteessa toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.

    Yhtiön käyttökate kutistui puolivuotiskaudella 1,5 miljoonaan euroon viime vuoden 20,9 miljoonasta eurosta. Laskua oli siis lähes 93 prosenttia.

    Vielä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä nousussa olleet sinkin ja nikkelin hinnat siivittivät Terrafamen tuloksen 2,8 miljoonaa euroa voiton puolelle.

    Syksyllä 2018 Terrafame investoi sähköautojen tarpeisiin suunniteltuun akkukemikaalitehtaaseen, jonka rakentaminen sujuu toimitusjohtajan mukaan suunnitellusti.

    "Katsauskauden merkittävimpiä tapahtumia olivat pääprosessialueiden rakennusten rakentamisen aloittaminen sekä sopimukset akkukemikaalitehtaan yhteyteen rakennettavista happi- ja energialaitoksista", Lukkaroinen kertoo.

    Artikkelin aiheet
    Terrafame
    kaivosteollisuus
    nikkeli
    sinkki
    akkukemikaalitehdas
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle