• KOMMENTTI Asetus oikoluvussa

    Uutiset
    4.9.201316:00
    HANNA SALONEN

    Luin elokuun lopussa maa- ja metsätalousministeriön (MMM) asetusta lammas- ja vuohirakennusten tuettavasta rakentamisesta. Asetus oli annettu kuukautta aiemmin, ja se oli tullut voimaan elokuun 17. päivänä.

    Sen seitsemänteen pykälään on kirjoitettu: ”Lampaiden ja vuohien ruokinta- ja juottopaikkojen tai -laitteiden on oltava – – sellaisia, että ne ovat kaikkien eläinten samanaikaisesti ulottuvilla – –.”

    Samassa pykälässä, pari virkettä myöhemmin, todetaan: ”Jokaista alkavaa 20 lampaan ja jokaista alkavaa 10 vuohen ryhmää kohden on oltava vähintään yksi vesiastia tai juomanippa.”

    Pyysin MMM:n virkamiestä kertomaan, edellytetäänkö sellaista juomapaikkaa, jonne jokaisella eläimellä on samanaikainen pääsy, vai riittääkö yksi juomanippa 20 lammasta kohti.

    Virkamies selvitti nopeasti, että sanan ”samanaikaisesti” oli tarkoitus viitata vain ruokintapaikkoihin, ja että asetukseen tehdään tarkennus, kun sitä seuraavaksi uusitaan.

    Mitäpä, jos sitä ennen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa elyssä luetaan virkkeistä ensimmäistä ja Pohjois-Karjalan elyssä jälkimmäistä?

    Toteutuuko silloin alueellinen tasa-arvo kauhajokelaisen ja joensuulaisen lampurin välillä?

    Miten on mahdollista, että kuukauden aikana kukaan millään hallinnon tasolla ei ole huomannut ristiriitaa asetustekstissä? Oliko toimittaja tosiaan ensimmäinen, joka sen huomasi?

    HANNA SALONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maa- ja metsätalousministeriön asetus
    lammas
    vuohi
    ely-keskus
    hallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria