• T&T: Mikko Karalta tyrmäys Kemin hankkeelle, "kansantalouden kannalta en pidä järkevänä"

    Aikaisemman Kemin hankkeen avainhenkilö pitää suomalaisen puun käyttöä massatuotteisiin tehottomana.
    Uutiset
    10.2.201612:35
    Terhi Pape-Mustonen

    Kiinalaisyhtiön suunnittelema biodiesellaitos saa täystyrmäyksen Tekniikan & Talouden haastattelemalta Mikko Karalta. Hän oli avainhenkilö Vapon ja Metsäliiton Kemiin muutama vuosi sitten kaavailemassa miljardiluokan biodieselhankkeessa.

    Hanke kaatui, vaikka EU:kin oli luvannut sille sata miljoonaa euroa investointitukea.

    "Jos joku tällaisen riskin haluaa ottaa ja valtio sitä riskiä vielä jollain lailla laimentaa niin siitä vaan, mutta kansantalouden kannalta en pidä hanketta järkevänä", Kara sanoo.

    "Suomalaiselle puulle löytyy parempia käyttökohteita kuin tällaiset massatuotteet, joista sen erityisominaisuudet eivät säily. Sama lopputuote voidaan tehdä kilpailukykyisemmin brasilialaisesta eucalyptuksesta tai sokeriruokojätteestä."

    T & T kertoo, että Karan mukaan biodiesellaitoksen rakentamiseen liittyy ”huomattavia riskejä”. Lisäksi se vaatii hänen mukaansa tavattomasti valtion tukea.

    Talouselämän uutinen aiheesta

    Artikkelin aiheet
    Mikko Kara
    Kemin biodieselhanke
    biodiesellaitos
    kansantalous
    puunjalostus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria