• Ennakkoäänestys alkoi vilkkaasti – 6,1 prosenttia äänioikeutetuista kävi tänään äänestämässä

    Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen ensimmäinen päivä houkutteli äänestämään 262 811 äänioikeutettua.
    Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi tänään.
    Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi tänään. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Politiikka ja talous
    17.1.202420:15
    Eija Vallinheimo

    Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona sekä Suomessa että ulkomailla sijaitsevissa ennakkoäänestyspaikoissa. Ensimmäisen ennakkoäänestyspäivän aikana äänestämässä kävi 6,1 prosenttia äänioikeutetuista. Äänioikeutettuja on yhteensä 4 281 711. Tiedot selviävät oikeusministeriön Tieto- ja tulospalvelun sivuilta.

    Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkoi lähes yhtä vilkkaasti kuin edellisvaaleissa. Vuonna 2018 ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä annettiin iltakahdeksaan mennessä 269 937 ääntä.

    Ennakkoäänestys jatkuu kotimaassa tiistaihin 23. tammikuuta saakka ja ulkomailla lauantaihin 20. tammikuuta asti.

    Ensimmäiset äänestyspaikat avaavat ovensa klo 8.00 ja sulkeutuvat sulkeutuvat viimeistään kello 20.00. Äänestyspaikkoja on Suomen jokaisessa kunnassa vähintään yksi, suuremmissa kunnissa useita. Äänestäjä voi valita niistä minkä tahansa.

    Kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat on listattu kuntakohtaisesti aukioloaikoineen ja yhteystietoineen. Kukin äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla.

    Kaikki kotimaan ennakkoäänestyspaikat ja aukioloajat

    Kaikki ulkomailla olevat ennakkoäänestyspaikat ja aukioloajat

    Äänestäjän on esitettävä selvitys henkilöllisyydestään äänestyspaikalla. Henkilöllisyyden voi todistaa virallisella kuvallisella asiakirjalla, kuten ajokortilla, poliisin myöntämällä henkilökortilla tai passilla.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | MT:n vaalikone nyt auki: Testaa, kuka presidenttiehdokkaista sopii sinulle parhaiten

    • Intiassa käydään huhti-toukokuussa maailman suurimmat vaalit. Kuvassa kampanjointia marraskuussa.

      Politiikka | Vaaliuurnille suuntaa tänä vuonna useampi ihminen kuin koskaan aiemmin − se todistaa demokratian voimasta

    Artikkelin aiheet
    presidentinvaalit 2024
    ennakkoäänestys
    äänioikeus
    Oikeusministeriö
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle