• Metsäpeurat hupenemassa Kainuussa ja Suomenselällä

    Uhanalaiset metsäpeurat ovat vähentyneet sekä Kainuussa että Suomenselällä, maaliskuun alun lentolaskennat paljastavat.
    Kuva: Reijo Vesterinen
    Uutiset
    28.3.201318:02
    MT toimitus

    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) laski peurat helikopterista yhdessä Suomen riistakeskuksen aluetoimistojen kanssa. Kainuussa nähtiin 793 peuraa (Luku korjattu: virheellinen tieto 739), Suomenselällä 1 065.

    Suomenselän kanta kasvoi voimakkaasti vuoteen 2003 asti. Siitä lähtien kasvua ei ole ollut.

    Myös Kainuun kanta kasvoi jyrkästi vuoteen 2001 asti, jolloin eläimiä laskettiin lähes 1 800. Sen jälkeen lasku oli jyrkkä vuoteen 2005. Huippuvuosista kanta on huvennut alle puoleen.

    Viime vuonna Kainuussa nähtiin 840 metsäpeuraa, tänä vuonna 47 vähemmän (Korjattu: virheellisesti kerrottiin, että peuroja oli 100 vähemmän).

    Kainuun peuroista vasoja oli nyt 15,5 prosenttia. Viime talvena vasojen osuus oli 13,4 prosenttia.

    Suomenselällä vasojen osuus koko kannasta oli nyt noin 15 prosenttia. Vuonna 2011 vasoja oli 21,5 prosenttia kannasta.

    Rktl:n tiedote: http://www.rktl.fi

    UUTISTA KORJATTIIN TI 2.4. KLO 11:10 KAHDEN TEKSTISSÄ MERKITYN KAINUUN LUVUN OSALTA.

    Artikkelin aiheet
    metsäpeura
    Kainuu
    Suomenselkä
    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
    peurakanta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria