• Vapaavuori Ylellä: Voisin sanoa, että maakuntauudistuksessa on kaikki vikana

    Helsingin pormestari ennustaa, että maakunnille siirrettävistä tehtävistä käydään taistelua seuraavat 2–3 vaalikautta.
    Jan Vapaavuori arvioi, että maakuntauudistuksesta alkaa useita vaalikausia kestävä vääntö tehtävien jakautumisesta kuntien, maakuntien ja valtion välillä. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
    Jan Vapaavuori arvioi, että maakuntauudistuksesta alkaa useita vaalikausia kestävä vääntö tehtävien jakautumisesta kuntien, maakuntien ja valtion välillä. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    28.10.201714:50
    STT

    Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) toivoo yhä, että hallitus luopuisi maakuntauudistuksestaan. Hän sanoi Ylen Ykkösaamussa, että toivoisi hallituksen tulevan järkiinsä uudistuksen suhteen.

    "Voisin sanoa, että siinä (maakuntauudistuksessa) on kaikki vikana", Vapaavuori sanoi.

    Hän sanoo vaikuttavansa hallitukseen käymällä yhteiskunnallista keskustelua. Hän uskoo kaikkien puolueiden asettavan maakuntavaaleihin kokeneita ehdokkaita. Maakuntavaalit on päätetty pidettäväksi ensi vuoden lokakuussa.

    "Kokeneet, osaavat poliitikot miettivät ensimmäisestä päivästä alkaen, miten saavat lisää valtaa kunnilta", Vapaavuori sanoi valituista ehdokkaista.

    Hänen mukaansa osa ministeriön virkamiehistä myöntää, että tavoiteltu suunta on kohti 18:aa kuntaa eli maakuntien määrää.

    "Ennustan, että seuraavat 2–3 vaalikautta käydään vielä taistelua maakunnille vielä siirrettävistä tehtävistä", Vapaavuori sanoi.

    Vapaavuoren mukaan maakunnat saavat myös verotusoikeuden jossain vaiheessa, koska itsehallinto ei voi muuten olla aitoa. Hänen puolueensa kokoomus on tiukasti vastustanut maakuntien verotusoikeutta, ja hallituksen esityksessä maakuntien rahoitus tulee valtiolta.

    Pääministeripuolue keskustan asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen vastasi nopeasti Vapaavuoren väitteisiin. Hän sanoo, että Vapaavuori jatkoi ristiretkeään oman puolueensa hallituksessa sopimaa maakuntauudistusta vastaan.

    "Helsinkiläisenä joutuu kysymään, milloin pormestari aikoo valta- ja puoluepolitiikan sijaan hoitaa päätyötään eli Helsingin ja helsinkiläisten asioita?", Tiilikainen sanoo tiedotteessaan.

    Tiilikainen luettelee pitkän listan helsinkiläisten ongelmia, joihin Vapaavuoren pitäisi keskittyä. Hänen mukaansa Vapaavuori harjoittaa "vanhanaikaista ja vahingollista" kaupunkien ja muun Suomen vastakkainasettelua.

    Artikkelin aiheet
    maakuntauudistus
    Jan Vapaavuori
    Kimmo Tiilikainen
    Helsinki
    suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle