• Suomesta löydetyt meteoriitit näyttelyssä

    Uutiset
    14.1.201515:00
    Maikki Kulmala

    Suomesta löydettyihin meteoriitteihin on mahdollisuus tutustua Helsingin observatoriolla esillä olevassa näyttelyssä Meteoriitit – Kaukaiset kulkijat.

    Luonnontieteellisen keskusmuseon ja observatorion yhteistyönä toteuttamassa näyttelyssä esitellään meteoriittien ohella myös niiden löytötarinoita.

    Suomesta on löydetty yhteensä 13 meteoriittia. Esillä on muun muassa näyte Bjurbölen meteoriitista, joka pudotessaan vuonna 1899 sai eteläsuomalaiset luulemaan maailmanlopun tulleen.

    Mukana on myös valikoituja ulkomaisia näytteitä, muiden muassa Venäjälle vuonna 2013 pudonneesta Tšeljabinskin meteoriitista ja kuuluisasta Arizonan meteoriittikraatterin synnyttäneestä Canyon Diablo -meteoriitista.

    Meteoriitit ovat kivestä, kivi-raudasta tai raudasta muodostuneita Aurinkokunnan pienkappaleita.

    Meteoriittiainesta osuu Maan ilmakehään päivittäin satoja tonneja, suurelta osin pieninä hitusina. Maapallon ilmakehään osuessaan meteori kuumenee ja aiheuttaa näyttävän valoilmiön, tähdenlennon.

    Useimmat meteoriitit ovat irronneita asteroidien osia, mutta myös muilta isommilta taivaankappaleilta on päätynyt kappaleita meteoriitteina Maahan asti. Näyttelyssä pääseekin tutustumaan myös punaiselta naapuriplaneetaltamme Marsista ja kiertolaisestamme Kuusta peräisin oleviin meteoriitteihin.

    Meteoriitit ovat ovat myös tieteellisesti arvokkaita. Ne kantavat mukanaan tietoa Aurinkokunnan koostumuksesta sen varhaisilta syntyajoilta. Meteoriittien avulla on voitu myös määrittää Aurinkokunnan ja maapallon ikä.

    Suomen tähän asti viimeisin meteoriittilöytö on vuonna 1974 tunnistettu Orimattilan meteoriitti.

    MAIKKI KULMALA

    Meteoriitit – Kaukaiset kulkijat -näyttely 30.4. asti Helsingin

    observatoriossa, Kopernikuksentie 1.

    Avoinna: ti–ke 12–16,

    to 12–20, pe–su 12–16.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    meteoriitit
    näyttely
    Helsingin observatorio
    Luonnontieteellinen keskusmuseo
    avaruus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria