• Kreikka: Sopu syntyy varmasti, vaikka viime hetkellä

    Uutiset
    15.2.201512:27
    MT toimitus

    Kreikan valtionvarainministerin Gianis Varoufakisin mukaan sopu maan lainaohjelmasta syntyy varmasti. Varoufakis varoitti kuitenkin, että sovintoa ei ehkä saada aikaan ennen helmikuun lopun määräaikaa.

    "Meidän vahva kantamme, joka perustuu logiikkaan, tulee johtamaan sopimukseen, vaikka vain viisi minuuttia ennen määräaikaa. B-suunnitelmaa ei ole", Varoufakis sanoi kreikkalaisen Kathimerini-lehden haastattelussa.

    Kreikan tukiohjelma erääntyy kuun lopussa. Kreikka ei ole halunnut hakea sille jatkoaikaa. Ohjelmassa on jumissa viimeinen lainaerä, joka on yhteensä reilut seitsemän miljardia euroa.

    Euromaiden valtiovarainministerien on määrä kokoontua maanantaina Brysseliin käsittelemään Kreikan tilannetta.

    Artikkelin aiheet
    Kreikka
    talouskriisi
    Gianis Varoufakis
    euromaat
    Bryssel
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle