• Sadekuurot vähenevät lauantaita kohti, kunnes viikon vaihtuessa ropisee taas: Luvassa varsin runsaita sateita

    Päivät ovat yhä kesäisen lämpimiä, ja yötkin pysyvät melko leutoina. Maan etelä- ja länsiosassa ukkonen on mahdollista.
    Lauantai on lähipäivistä kaikkein aurinkoisin.
    Lauantai on lähipäivistä kaikkein aurinkoisin. Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    24.8.202307:26
    Jouko Korhonen & Antti Jylhä-Ollila

    Tänään torstaina ja huomenna perjantaina tulee etenkin päivisin monin paikoin sadekuuroja. Yleisimmin kuurottelee maan etelä- ja keskiosassa ja osassa Lappia.

    Ukkonen voi etelässä jyrähtää, väliin mahtuu poutaisia hetkiä ja aurinkokin pääsee paistamaan. Sadekuurot eivät liiku kovin nopeasti, joten tästä syystä maan etelä- ja keskiosaan on annettu nyt torstaiksi sadevaroitus.

    Paikoin voi sataa 20 millimetriä tunnissa. Öisin ja aamuisin esiintyy yleisesti sumua tai sumupilveä.

    Lauantai on lähipäivistä poutaisin ja aurinkoisin. Pohjois-Suomeen vahvistuu korkeapaine.

    Myöhään lauantai-iltana voi länsirannikolle levitä taas rankempaa sadetta Ruotsista. Sateiden ajoituksessa on edelleen epävarmuutta – viimeistään alkuviikolla sateet leviävät suureen osaan maata. Sade lienee selvästi laajempaa ja runsaampaa kuin nyt parina lähipäivänä.

    Päivälämpötilat ovat 16 ja 22 asteen välillä. Pohjois-Lapissa on ajoittain vähän viileämpää.

    Pilvisyyden ja runsaan kosteuden vuoksi yölämpötilat pysyvät suuressa osassa maata jopa 10 asteen yläpuolella. Lähinnä itärajan tuntumassa ja Pohjois-Lapissa voi olla öisin viileämpää.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    sade
    ukkonen
    Ilmatieteen laitos
    poutainen sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita