Tammikuussa moni laihduttaa. Laihduttamisen jälkeen pitäisi säilyttää saavutetut linjat, mikä on paljon vaikeampaa.
Minä rupesin laihduttamaan 16 vuotta sitten, tammikuussa 1998. Paino putosi yhdeksässä kuukaudessa vajaat parikymmentä kiloa.
Olen onnistunut pysymään tuolloin saavuttamassani painossa seuraavin keinoin.
Syön monipuolisesti suomalaista perusruokaa. Pistelen suuhun myös herkkuja. Lasiinkaan en sylje.
Pysyn kohtuudessa. Varsinkin herkkuja napostellessani tyydyn pieniin määriin. Syön suklaapatukastakin usein vain puolet ja jätän loput seuraavaan kertaan.
Aamiaisesta ja lounaasta en tingi, koska muuten supernälkä yllättää illalla.
Toiseksi harrastan liikuntaa. Ilman fyysistä rasitusta paino todennäköisesti lähtisi vaivihkaa nousemaan.
Liikunta ei ole vastenmielistä pakkopullaa, sillä minulla kävi onni. Löysin pari lajia, joista tykkään: maantiepyöräilyn ja hiihdon. Olen jaksanut harrastaa niitä kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Kolmanneksi seuraan jatkuvasti painoani. Käyn joka aamu vaa’alla ennen kuin syön aamiaisen. Kirjoitan painon muistiin. Viides pikkulehtiö täyttyi lukemista viime sunnuntaina.
Paino vaihtelee parin kolmen kilon sisällä. Olen asettanut hälytysrajan. Jos vaa’an lukema on sitä suurempi, tingin syömisistä muutaman päivän.
Helppoa painon hallitseminen ei ole. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä vaikeammaksi se käy.
Motivaatiota pitää olla. Minua kannustavat reipas olo ja se, että löydän vaatteita tavallisista kaupoista. KaikkeIn eniten motivoi kuitenkin terveys.
Kuulun siihen ryhmään, jolla on perimän takia suuri riski sairastua diabetekseen. Diabetesliiton testin mukaan kaltaisistani joka kolmas sairastuu kymmenen vuoden kuluessa. Teen kaikkeni, jotten kuuluisi tuohon kolmannekseen.
PIRJO LOISKEKOSKI on MT:n
toimitussihteeri.
pirjo.loiskekoski@
mt1.fi