• Talousennuste on kiikari lähitulevaan – mutta sitä on osattava käyttää

    Uutiset
    5.10.202112:13
    MT toimitus

    Kun talousennuste kertoo, että ruuan hinta nousee, maatalouden yrittäjätulo laskee ja lihan sekä maidon kulutus laskee, mistä silloin oikeastaan on kyse?

    Maa- ja elintarviketalouden ennuste kuvaa kehitystä määrien, hintojen tai indeksien keskimääräisinä muutoksina vuositasolla. Lukuja tulkitessa on hyvä muistaa, mitä ennuste ei kerro. Esimerkiksi maatalouden yrittäjätulon merkittävä lasku ei kerro, miten yksittäinen maatilayritys pärjää.

    Ennuste piirtää isoa kuvaa siitä, että maatalouden markkinatuotot pienenevät ja kustannusten nousu syö kannattavuutta kuluvana vuonna. Yrittäjätulossa voi silti tilakohtaisesti olla suuria vaihteluita eri tuotantosuuntien välillä tai samankin tuotantosuunnan sisällä ja saman kokoluokan tiloilla.

    Ennuste kertoo myös, että lihan ja maitotuotteiden kulutus on laskussa, mutta keskimääräisten kulutuslukujen takana on jälleen suurta vaihtelua. Lihan kulutuksessa nähdään ensi vuonna merkittävä muutos, kun siipikarjanlihan kulutus ohittaa sianlihan kulutuksen. Tämä kehitys on ollut jo pitkään nähtävissä, mutta vielä muutama vuosi sitten muutoksen tarkkaa ajankohtaa olisi ollut vaikea ennustaa.

    Ruuan hinta kiinnostaa suurta yleisöä, ja se on nyt nousussa. Hintaennuste ei kuitenkaan kerro siitä, miten keskimääräinen hinnan muutos näkyy kuluttajien kukkarossa. Siihen vaikuttavat kotitalouksien ruokakorit ja mitkä tuotteet niissä painottuvat.

    Moni pohtii varmasti yhtälöä, jossa ruuan hintojen ennustetaan nousevan samalla kun maatalouden yrittäjätulo laskee markkinatuottojen pienenemisen ja merkittävän tuotantopanosten kustannusten nousun vuoksi. Mikä olisi se mekanismi, jolla arvonlisää saadaan jaettua tasaisemmin koko ketjuun?

    Kuluttajahintojen nousu luo mahdollisuuden tuottajahintojen nostamiselle. Mutta hintaennuste ei kerro, kuinka suuri osuus kuluttajahinnan noususta siirtyisi ruokaketjussa raaka-aineen tuottajalle. Hinnat määräytyvät markkinoilla pitkälti kysynnän ja tarjonnan kautta ostajan ja myyjän välisissä neuvotteluissa.

    Kuluttajat voivat ruokakaupassa valinnoillaan vaikuttaa siihen, missä ja miten tuotettua ruokaa ostetaan. Valintojen helpottamiseksi tuotteiden lisäarvotekijöitä tulisi nostaa näkyville, ja läpinäkyvyyttä tarvittaisiin myös siihen, miten hintamuutokset välittyvät ruokaketjussa eteenpäin.

    Talousennuste on kiikarien lisäksi tarina tulevasta, ja samalla se avaa monia kysymyksiä ratkaistavaksi ruokaketjussa. Parhaimmillaan se antaa syötteen keskustelulle ruokaketjun toimivuuden parantamiseksi.

    Kirjoittaja on PTT:n tutkimusjohtaja

    Kuluttajahintaennuste ei kerro, kuinka suuri osuus hinnan noususta siirtyisi ruokaketjussa raaka-aineen tuottajalle.

    Artikkelin aiheet
    talousennuste
    maatalous
    ruokaketju
    hintaennuste
    kuluttajahinnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria