• Uusi laki toisi Suomeen avoimen tietokannan tiedotusvälineiden omistussuhteista

    Hallitus esittää Suomeen uutta mediamarkkinoiden valvontaa koskevaa lakia. Sen myötä Suomeen muun muassa perustettaisiin avoin tietokanta tiedotusvälineiden omistussuhteista. Tietokannasta vastaisi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
    Uudesta tietokannasta vastaisi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
    Uudesta tietokannasta vastaisi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.  Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
    Uutiset|Yhteiskunta
    2.1.202523:00
    STT–

    Traficomille tulisi myös tehtäväksi arvioida, miten mediamarkkinoiden yrityskaupat vaikuttavat tiedotusvälineiden moniarvoisuuteen ja toimitukselliseen riippumattomuuteen.

    Traficomin tekemä arviointi ei kuitenkaan voisi estää yrityskauppojen toteutumista. Lisäksi arviointi koskisi vain sellaisia yrityskauppoja, jotka ylittäisivät kilpailulain mukaiset liikevaihtorajat.

    Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa sanotaan, että vuosittain Traficomin arvioitavaksi menisi arviolta vain yksittäisiä yrityskauppoja Suomessa.

    Lisäksi viranomaisille ja julkisille toimijoille, kuten kunnille sekä niiden omistamille yhtiöille, tulisi velvollisuus ilmoittaa mainos- ja ilmoitusmenoistaan. Vastaavasti mediapalvelujen tarjoajien tulisi ilmoittaa valtion mainonnan kautta saamistaan tuloista.

    Näiden tahojen tulisi lain mukaan ilmoittaa Traficomille, kun valtion mainosmenoja koskevat tiedot on julkaistu. Ilmoituksesta tulisi käydä ilmi, missä mainosmenot on julkaistu ja mitä tietoja ne tarkalleen sisältävät.

    Traficomin tulisi seurata valtion mainosmenojen jakautumista ja myös raportoida siitä vuosittain.

    Hallituksen esityksen tarkoitus on panna kansallisesti toimeen EU:n medianvapausasetuksen velvoitteet. Laissa Traficomista säädettäisiin velvoitteiden noudattamista valvova viranomainen Suomessa.

    Lakiesitys lähti lausuntokierrokselle torstaina. Lausuntoja voi antaa helmikuun 14. päivään saakka, ja esityksen on määrä mennä eduskunnan käsittelyyn kevään aikana.

    EU:n medianvapausasetus annettiin huhtikuussa viime vuonna. Asetusta on määrä soveltaa pääsääntöisesti tämän vuoden elokuun 8. päivästä alkaen.

    Asetuksen tavoitteena on taata mediapalvelujen moniarvoisuus ja riippumattomuus unionin alueella. Lisäksi asetuksella halutaan vahvistaa mediapalvelujen sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa koskevat säännöt.

    Lisää aiheesta
    • Sosiaalisen median käytön kieltäminen ei olisi yksinkertaista.

      Tekniikka | Jos sosiaalisen median käyttö päätettäisiin kieltää alle 16-vuotiailta, se ei olisi yksinkertainen temppu – tällaisia haasteita siihen liittyy

      Tilaajalle
    • MT oli STT:n seitsemänneksi eniten siteeraama media viime vuonna.

      Politiikka ja talous | MT pysyi lainatuimpien medioiden joukossa STT:n selvityksessä

    Artikkelin aiheet
    avoimuus
    mediapolitiikka
    Traficom
    EU
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle