• Maidon hinta nousee

    Uutiset
    1.2.201315:00
    MT toimitus

    Perusmaitojen kuluttajahinnat saavat tänään noususysäyksen, kun Valio, toinen markkinoiden suurista jalostajista, korottaa hintojaan kaupalle 30 prosenttia.

    Korotus on seurausta Kilpailuviraston päätöksestä, jossa Valion katsottiin estävän alihinnoittelullaan muiden toimijoiden pääsyä Suomen perusmaitomarkkinoille.

    Kiistely jatkuu markkinaoikeudessa, mutta markkinoilla Kilpailuviraston linjaus näkyy jo lähipäivinä ja -kuukausina. Jos Valion saama hinta on ollut ”saalistushintaa”, myös muiden meijeritalojen saaman tukkuhinnan pitäisi nousta tuntuvasti.

    Kaupan hyllyyn hintamuutokset tulevat vähitellen ja riippuen siitä, kuinka pitkiä hintasopimuksia meijereillä kauppojen kanssa on. Kauppa tuskin mielisuosiolla korottaa itse maksamiaan hintoja kesken sopimuskauden.

    On tärkeää huomata, ettei perusmaitojen tukkuhinnan nousu aiheuta läheskään yhtä suurta korotustarvetta kuluttajahintoihin. Itse asiassa kuluttajahinnan nousun pitäisi jäädä niin vähäiseksi, ettei se juuri vaikuta kulutukseen.

    Valio on ennakoinut, että uusi hinnoittelu vähentää sen osuutta markkinoilla, heikentää kokonaiskatetta, eikä siten mahdollista parempaa hintaa tuottajille. Tuottajien omistamassa yrityksessä tilannetta seurataan silti varmasti tarkasti myös tuottajahinnan näkökulmasta.

    Muilla maitotaloilla, kuten Arla Ingmanilla, Satamaidolla ja Maitomaalla, kate ja ilmeisesti myyntikin paranevat, mikäli Kilpailuviraston tarkoitus toteutuu. Tämä toivottavasti lupaa lisätuloja myös meijereiden maidontuottajille.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maidon hinta
    Valio
    Kilpailuvirasto
    Markkinaoikeus
    maitomarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria