• Yhdysvallat puolustaa Puolan ilmastokokouksessa omaa linjaansa: "Minkään valtion ei pitäisi uhrata taloudellista hyvinvointiaan kestävän ympäristöajattelun vuoksi"

    Ilmastokokokuksen ei pitäisi asettua "kannattamaan" Kansainvälisen ilmastopaneelin raporttia, katsovat muun muassa Saudi-Arabia, Kuwait ja Venäjä. Niiden mielestä raportti tulisi ainoastaan "huomioida".
    Ilmastonmuutos näkyy äärisäinä eri puolilla maailmaa. Kuivuus piinasi viime kesänä Eurooppaa monin paikoin, muun muassa Suomessa. Tämä kuva on otettu kesällä belgialaisella perunapellolla.
    Ilmastonmuutos näkyy äärisäinä eri puolilla maailmaa. Kuivuus piinasi viime kesänä Eurooppaa monin paikoin, muun muassa Suomessa. Tämä kuva on otettu kesällä belgialaisella perunapellolla. Kuva: Juha ROININEN / EUP-IMAGES
    Uutiset
    11.12.201818:59
    STT

    Puolassa jatkuvaa YK:n ilmastokokousta ovat sävyttäneet erimielisyydet suhtautumisessa kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raporttiin. Esimerkiksi Yhdysvallat on suhtautunut kielteisesti raporttiin, jossa vaaditaan lämpenemisen rajoittamista enintään 1,5 celsiusasteeseen.

    Yli 40 pientä saarivaltioita ehdotti aiemmin, että ilmastokokouksen pitäisi todeta kiireellisiä toimia peräävän IPCC-raportin olevan "tervetullut". Ehdotus sai heti kannatusta yli sadalta muulta valtiolta.

    Muun muassa Saudi-Arabia, Kuwait ja Venäjä kuitenkin vastustivat ehdotettua luonnehdintaa. Niiden mukaan ilmastokokouksen tulisi ainoastaan "huomioida" raportti sen sijaan, että sitä asetuttaisiin kannattamaan.

    Asia päätyi lopulta ratkaisemattomana hyllylle. Entinen varapresidentti Al Gore totesi tiistaina Yhdysvaltojen ja sen öljyntuottajankumppaneiden "loukanneen" ilmastopaneelin raporttia.

    Yhdysvallat on suhtautunut kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin melko välinpitämättömästi sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump ilmoitti maan jättävän Pariisin ilmastosopimuksen. Nyt linja vaikuttaa muuttuneen aktiivisemmaksi.

    Trumpin neuvonantaja Preston Wells Griffith sanoi Katowicessa, ettei uhkakuvien pitäisi vaientaa realismia.

    "Minkään valtion ei pitäisi uhrata taloudellista hyvinvointiaan tai energian saantiaan kestävän ympäristöajattelun vuoksi", Griffith linjasi.

    Ilmastokokous jatkui tiistaina ministeritason neuvotteluilla Pariisin sopimuksen sääntökirjasta. Kyse on siitä, miten valtioiden lupaamia päästöjen vähennyksiä seurataan ja raportoidaan.

    Tuloksia pitäisi saada aikaan päätöspäivään perjantaihin mennessä.

    Puola on kutsunut valikoituja ministereitä avukseen vetämään neuvotteluja vaikeimmista kysymyksistä. Suomen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) johtaa ilmastonmuutokseen sopeutumista käsitteleviä neuvotteluja yhdessä Gambian ympäristöministerin kanssa.

    Lue myös:

    Petteri Taalas: Ilman muutoksia energiaan, liikkumiseen ja ruokatapoihin aiheutamme tuleville polville huomattavat kärsimykset

    Artikkelin aiheet
    ilmastokokous
    IPCC-raportti
    Pariisin ilmastosopimus
    Yhdysvallat
    ilmastonmuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria