• Suomen eläkejärjestelmä sijoittuu maailman neljänneksi parhaaksi

    Vuodenvaihteen eläkeuudistusta arvioitiin ensi kertaa kansainvälisesti
    Ikääntyvien työllisyysasteen parantaminen ja vähimmäiseläkkeiden taso nostaisivat pisteitä entisestään.
    Ikääntyvien työllisyysasteen parantaminen ja vähimmäiseläkkeiden taso nostaisivat pisteitä entisestään. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    25.10.201618:40
    Juhani Viitala

    Suomen eläkejärjestelmä sijoittuu neljänneksi parhaaksi kansainvälisessä vertailussa. Suomi nousi kaksi sijaa maailman rankingissa.

    Mercer Global Pension Index -vertailussa Suomi ohitti Ruotsin ja Sveitsin. Se kapusi kuudennelta sijalta neljänneksi.

    Johtaja Mikko Kautto Eläketurvakeskuksesta sanoo, että päätökset ikärajojen nostosta työeläkkeissä vahvistavat Suomen asemaa.

    Tanskalla ja Hollannilla on vertailun mukaan maailman parhaat eläkejärjestelmät. Australia sijoittuu kolmanneksi.

    Suomen uutta lainsäädäntöä arvioitiin nyt ensimmäistä kertaa. Eläkeuudistus tulee voimaan ensi vuoden alusta.

    Toistamiseen Suomi voittaa vertailun ykköspaikan, kun eläkejärjestelmissä punnitaan hallinnon luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä.

    "Vähimmäiseläke voisi olla nykyistä korkeampi", Kautto toteaa kehittämisehdotuksista.

    Mercer-indeksissä vertaillaan eri maissa eläkkeiden riittävyyttä, järjestelmän kestävyyttä ja hallinnon luotettavuutta.

    Suomi sijoittuu vertailun parhaaseen kolmannekseen joka kohdassa. Kehittämisehdotukset ovat samat kuin edellisinä vuosina.

    Suomessa voitaisiin korottaa eläkemaksuja ja niiden rahastointia. Ikääntyvien työllisyysasteen parantaminen ja vähimmäiseläkkeiden taso nostaisivat pisteitä.

    Neljäntenä ehdotetaan eläkeoikeuden jakamista. Esimerkiksi Saksassa ja Yhdysvalloissa puolisolla on avioeron jälkeen oikeus toisen eläketurvaan tietyin ehdoin.

    Kansainvälinen eläkejärjestelmien vertailu tehtiin nyt kahdeksannen kerran. Vuosittaiseen vertailuun osallistui 27 maata tänä vuonna.

    Artikkelin aiheet
    suomen eläkejärjestelmä
    Mercer Global Pension Index
    Eläketurvakeskus
    eläkeuudistus
    eläkevertailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle