• IL: Kainuussa epäily rajarikoksesta

    Valtionrajarikosta voidaan epäillä, kun henkilö ylittää Suomen rajan luvattomasti tai oleskelee luvattomasti rajavyöhykkeellä.
    Arkistokuva Suomen itärajalta.
    Arkistokuva Suomen itärajalta.  Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Rikokset
    21.1.202509:31
    Terhi Torikka

    Kuusamossa epäillään tapahtuneen valtionrajarikos, kertoo Iltalehti.

    Kainuun rajavartiolaitoksen johtokeskus on vahvistanut epäilyn lehdelle.

    Rajavartiolaitos on kertonut tiedottavansa asiasta myöhemmin tiistaina lisää.

    Valtionrajarikosta voidaan epäillä, kun henkilö ylittää Suomen rajan luvattomasti tai oleskelee luvattomasti rajavyöhykkeellä.

    Suomen ja Venäjän välinen raja on ollut kiinni 15.12.2023 lähtien.

    Lisää aiheesta
    • Suomen ja Venäjän rajavyöhykettä Värtsilässä. Metsä aidan takana on Venäjän puolella. Kuvituskuva.

      Ulkomaat | IS: Seitsemän Suomeen pyrkinyttä ulkomaalaista jäi kiinni Venäjän Karjalassa

    • Pääministeri Petteri Orpo (kok.) isännöi Saariselällä EU-johtajien huippukokousta. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Ulkomaat | Itäraja pysyy toistaiseksi suljettuna – muuten Venäjä jatkaisi siirtolaisten päästämistä rajalle, sanoo Orpo

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria