• Valtiovarainministeriö ennustaa talouskasvun heikentyvän

    Valtiovarainministeriö (VM) on heikentänyt tämän vuoden talouskasvuennustettaan miinus 0,4 prosenttiin, kun maaliskuussa ministeriö ennusti vielä saman verran plussaa.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    19.6.201315:43
    MT toimitus

    VM arvioi talouden alkavan kasvaa syksyllä vaikka hitaasti. Ensi vuoden kasvuksi VM arvioi 1,2 prosenttia ja vuonna 2015 1,9 prosenttia.

    Teollisuustuotanto laskee lähes 5 prosenttia tänä vuonna. Kokonaistuotanto ei saavuta vieläkään vuoden 2008 lukuja.

    Suomen vienti kasvaa maailmankauppaa hitaammin, tänä vuonna kasvua ei tule lainkaan.

    Katsauksen esitellyt VM:n kansantalousosaston suhdannepäällikkö Mika Kuismanen arvioi, että Suomen viennin maailmankauppaa hitaampi kasvu johtuu siitä, että jo 1990-luvulta lähtien erityisesti Aasiassa on alettu tuottaa runsaasti niitä tavaroita, jotka ovat Suomen viennin avainaloja.

    Viennin arvioidaan pohjautuvan entistä enemmän investointeihin liittyviin palveluihin, varsinainen tavaravienti ei paljon kasva.

    Yksityisen kulutuksen kasvu heikkenee.

    Kuismasen mukaan palvelut eivät pysty korvaamaan teollisuuden heikentymistä, itse asiassa osa palvelujen kasvustakin riippuu teollisuustuotannon kasvusta.

    Valtiontalouden arvioidaan jäävän ensi vuonna 6 miljardia alijäämäiseksi.

    VM arvioi valtionvelan kasvavan ensi vuonna 48 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen ja 48,3 prosenttiin vuonna 2015.

    Hallitusohjelman mukaan velkasuhteen pitäisi taittua vuonna 2015 ja pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on äskettäin julkisuudessa sanonut, että hallitus pitää kiinni siitä.

    VM:n vakausyksikön päällikön Mikko Spolanderin mukaan velan taittaminen tarkoittaa yli 500 miljoonan euron sopeutusta eli joko valtion säästöjä tai verojen korotuksia.

    Hänen mielestään sopeutus on tärkeää velan taittumisen kannalta, mutta kasvua vahvistavat toimet ovat paljon tärkeämpiä.

    Kuluvana vuonna työllisten määrä vähenee 0,7 prosenttia ja työttömyysaste kohoaa 8,3 prosenttiin.

    Artikkelin aiheet
    talouskasvu
    Valtiovarainministeriö
    Suomen talous
    vientiteollisuus
    valtionvelka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle