• Sähkölaitteiden väärä käyttö on paloriski

    Uutiset
    17.12.201415:00
    MT toimitus

    Vielä muutamia vuosia sitten televisio oli yksi yleisimmistä kodin sähköpalojen aiheuttajista. Nykyään televisio roihahtaa tuleen vain harvoin.

    Nyt liedet, valaisimet, silitysraudat, kiukaat, akut ja latauslaitteet sekä vialliset sähköliitännät keikkuvat kodin syttymisherkimpien sähkölaitteiden listan kärjessä, paljastavat Lähi Tapiolan tilastot.

    Sähkölaitteet itsessään ovat turvallisia, mutta niitä käytetään väärin tai vioittuneina.

    ”Ruuat unohdetaan hellalle, leivänpaahtimeen tungetaan sinne kuulumattomia asioita, jääkaappien taustoja ei imuroida, kuivatetaan sähkökiukaalla pyykkiä tai tehdään itse kyseenalaisia kytkentöjä”, listaa Lähi-Tapiolan osastopäällikkö Antti Määttänen yleisimpiä huolimattomuusvirheitä.

    Vuodessa tehdään 5 900 rakennuspalon hälytystä, joista sähköpaloja on 2 500. Keskimäärin kymmenen ihmistä kuolee vuosittain sähköstä alkunsa saaneessa tulipalossa.

    Määttäsen mukaan ihmiset käyttävät turhan pitkään rikkinäisiä laitteita. Esimerkiksi pesukone yleensä aina oireilee ennen lopullista hajoamistaan.

    ”Missään tapauksessa pesukonetta ei saa jättää yksin pyörimään, olipa se sitten ehjä tai jo viasta oireileva”, Määttänen sanoo.

    Loman ajaksi pienkodinkoneiden töpselit kannattaa irrottaa seinästä, jos koti jää tyhjilleen.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sähkölaitteet
    tulipalot
    sähköturvallisuus
    Lähi-Tapiola
    kodin turvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria