• Färsaarilla tehtiin oma versio Googlen karttapalvelusta – lammaskamera kuvaa saarta

    Färsaarilla haluttiin näyttää internetjätille, mistä he jäävät paitsi.
    Kuvakaappaus on otettu Färsaarten matkailun videolta.
    Kuvakaappaus on otettu Färsaarten matkailun videolta. Kuva: Tuominen Matti
    Uutiset
    13.7.201622:00
    Matti Tuominen

    Google ei tullut Färsaarille kuvaamaan saaria. Niinpä saarella päätettiin näyttää Googlelle, mistä he jäävät paitsi.

    Sheepview360-nimen saaneesta projektista kertoo brittilehti Guardian. Durita Dahl Andreassen Färsaarten matkailusta kertoo Guardianissa, kuinka hän huomasi Googlen käyneen kameroidensa kanssa lähes kaikkialla muualla paitsi hänen kotisaarillaan.

    "Minusta on outoa, etten voi näyttää ulkomaalaisille ystävilleni, mistä olen kotoisin. Kotimaani on vihreä, kaunis ja muulle maailmalle jotakuinkin tuntematon. Haluan jakaa saaret myös muun maailman kanssa", Andreassen perustelee.

    Hän toivoi, että Google tulisi saarelle ja kuvaisi saarten maisemat Street View -karttapalveluunsa. Hän ajatteli, että paras tapa saada Google saarille, olisi näyttää heille, mistä he jäävät paitsi.

    Koska moniin paikkoihin saarilla ei pääse autolla, hän päätti hyödyntää kuvaamisessa jotain, mitä saarella on riittämiin. Niinpä Andreassen kiinnitti kameran lampaan selkään ja päästi sen vapaaksi laiduntamaan.

    Guardian kertoo, että tällä hetkellä yhteensä viidellä lampaalla on selässään kamera. Andreassenin mukaan lampaat eivät oikeastaan edes kiinnitä huomiota valjaisiinsa.

    Kameroiden ottamat kuvat lähetetään Andreassenille GPS-koordinaattien kera ja sen jälkeen hän lataa ne Street View -palveluun.

    Matkailupalvelun lammaskuviin pääset tutustumaan täällä.

    Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

    Guardianin juttu

    Artikkelin aiheet
    Färsaaret
    Sheepview360
    Google
    matkailu
    kamerat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria