• Susien määrä väheni120–135 yksilöön

    Uutiset
    13.2.201315:00
    MT toimitus

    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) tuoreen arvion mukaan Suomen susikanta on kutistunut 120–135 suteen. Viime talvena susia arvioitiin olevan 150–160 yksilöä.

    Syksyllä tehdyn arvion mukaan kanta oli 180–200 yksilöä, mikä johtuu siitä että arvio tehtiin juuri susien lisääntymiskauden jälkeen, ennen metsästystä. Tämän vuoksi uusinta arviota ei voida verrata syksyn arvioon, vaan viime vuonna samaan aikaan tehtyyn, jälkihavaintoihin perustuvaan arvioon.

    Arvion perustana ovat tunnetut laumat ja kahdestaan liikkuvat sudet, jotka ovat todennäköisiä pariskuntia.

    Laumoja löytyi tänä vuonna 10 kun viime vuonna niitä oli vielä 14.

    Susipareja löytyi 19, joten niiden määrä kasvoi viime vuoden 9–14 parista.

    Yksinään liikkuvien susien osuus on noin viidennes susikannasta.

    Huomattava osa itärajalla havaituista laumoista ja pareista liikkuu sekä Suomen että Venäjän puolella. Näistä yksilöistä Suomen keskimääräiseen susikanta-arvioon laskettiin mukaan puolet.

    Jos kanta-arvioon lasketaan mukaan nämä laumat kokonaisuudessaan, saadaan lukemaksi 140–150 sutta.

    Rktl teki arvion yhteistyössä useiden eri tahojen kanssa. Havaintotiedot arviota varten saatiin petoyhdyshenkilöverkostolta, Metsähallitukselta, poroisänniltä, Suomen riistakeskukselta ja rajavartijoilta.

    Laajaa havaintoaineistoa tukee gps-laitteilla merkittyjen susien antama paikkatieto reviirien rajoista. Lisäksi Rktl teki omaa maastotyötä Suomen susikannan ydinalueella eli Etelä-Kainuussa, Ylä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    susikanta
    susi
    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
    kanta-arvio
    suomen luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria