• Jokivarren Kunkku on treenikaudella Kolimajärven valtias

    Vuoden hevonen Jokivarren Kunkku valmistautuu rauhassa kotimaisemissa Pihtiputaalla uusiin saavutuksiin.
    Antti Ojanperä rakentaa mieluiten hevosen valmennuksen nuoresta lähtien. Kunkkua ja Anttia "kirittivät" harjoituslenkillä nyt 5-vuotias Evartti ja puoliso Jutta Ihalainen.
    Antti Ojanperä rakentaa mieluiten hevosen valmennuksen nuoresta lähtien. Kunkkua ja Anttia "kirittivät" harjoituslenkillä nyt 5-vuotias Evartti ja puoliso Jutta Ihalainen. 
    Uutiset
    25.1.201614:15
    Kaijaleena Runsten

    Jokivarren Kunkku on jo 8-vuotiaaksi kääntyessään hurmannut kansan syvät rivit kuten viikonlopun valinta viime vuoden parhaaksi hevoseksi osoittaa.

    Yltääkö se myös urheilullisesti kaikkien aikojen voitokkaimpien suomenhevosten, Vieskerin ja Vieterin, saavutuksiin?

    "Toivotaan, että se voisi niihin yltää. Kaikki edellytykset sillä on. Mutta se vaatii terveyttä ja tuuria", vuoden valmentajakomeettana palkittu Antti Ojanperä mietiskelee.

    "Tämä on herkkä laji. Jokainen päivä voi olla viimeinen. Se on niin pienestä kiinni."

    Ravikuninkuuden lisäksi Kunkku valtasi naapurimaiden nopeammilta roduilta kylmäveristen volttilähdön maailmanennätyksen ja siirsi historiaan myös Vieskerin 13 vuotta kestäneen mailin SE:n.

    Kunkku on ollut onnellisten tähtien alla, valmentaja arvioi.

    "Vaikka se iloinen onkin, se ei höpöttele turhaan eikä siten tyhjennä itseään. Saattaa juosta tarhassa mutta harvoin menee riehumisen puolelle", Ojanperä kuvailee.

    Ori ei ole sairastellut eikä haavereita ole tapahtunut koskaan. Tässä huolellisen hoidon merkitys on luonnollisesti suuri.

    "Jo nuorena siitä pystyi kuvittelemaan, että siitä tulee jotain suurta. Ne ovat hevosesta itsestään johtuvia tekijöitä, että se on niin hyvä", Ojanperä kertoo.

    Harkittu kilpailutus

    Orin omistajat Alpo Posti ja Arto Salmi laittoivat sen kaksi ja puolivuotiaana valmennukseen Team Ojanperälle eli Antille ja hänen vaimolleen Jutta Ihalaiselle.

    Kunkku kilpaili harkitusti 3-vuotiaasta. Antti Ojanperä rakentaakin mieluiten hevosen valmennuksen nuoresta lähtien.

    "On vaikea päästä huipputuloksiin, ellei varsasta asti saa pitää sitä mahdollisimman hyvin."

    Lisää tietoja Kunkusta löytyy sen kotisivuilta.

    Artikkelin aiheet
    hevonen
    ravit
    Antti Ojanperä
    Jokivarren Kunkku
    Pihtipudas
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle