• Meno pörsseissä tasaantunut maanantain syöksyn jälkeen, myös Helsingin pörssi avasi niukkaan nousuun

    Eilen Helsingissä indeksi vajosi yli kolme prosenttia, ja samansuuntaisia lukuja nähtiin ympäri maailmaa.
    Laskua nähtiin Tokiossa, jossa pörssit olivat maanantaina olleet kiinni vapaapäivän vuoksi. LEHTIKUVA /AFP
    Laskua nähtiin Tokiossa, jossa pörssit olivat maanantaina olleet kiinni vapaapäivän vuoksi. LEHTIKUVA /AFP 
    Uutiset
    25.2.202012:17
    STT

    Koronaviruksesta huolestuneet pörssikurssit ovat tiistaina osoittaneet tasaantumisen merkkejä maanantain syöksyn jälkeen. Helsingissä pörssi aukesi muutaman kymmenyksen nousuun.

    Euroopan suurissa pörsseissä Lontoossa, Frankfurtissa ja Pariisissa kauppa käynnistyi noin puolen prosentin nousulla.

    Tahti on erilainen verrattuna maanantaihin. Eilen Helsingissä indeksi vajosi yli kolme prosenttia, ja samansuuntaisia lukuja nähtiin ympäri maailmaa.

    Tiistaina tasaantumista nähtiin myös Aasiassa. Etelä-Korean Soulissa indeksi nousi runsaan prosentin sen jälkeen, kun kurssi maanantaina oli sukeltanut lähes neljä prosenttia maassa lisääntyvien koronavirustartuntojen myötä. Varovaista nousua nähtiin myös Singaporessa ja Hongkongissa.

    Toisaalta laskua nähtiin Tokiossa, jossa pörssit olivat maanantaina olleet kiinni vapaapäivän vuoksi. Nikkei notkahti yli kolme prosenttia. Kiinan ulkopuolella eniten koronavirustartuntoja oli tiistaihin mennessä diagnosoitu Etelä-Koreassa ja Japanissa.

    Japanissa hallinnon edustaja varoitti, että maa on viruksen leviämisen suhteen ripeän laajenemisen partaalla, Financial Times kertoo. Maan pääministeri Shinzo Abe on kehottanut yrityksiä etäpäivien ja nettikokousten käyttöön.

    Artikkelin aiheet
    pörssit
    Helsingin pörssi
    koronavirus
    osakemarkkinat
    talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria