• LUKENUT MIES Kynän tieteen miehelle

    Uutiset
    20.2.201215:00
    Pekka Alarotu

    Historian professori Markku Kuismalla on lukuisia verrattomia ansioita. Vähäisin ei ole se, että hän on tehnyt historiantutkimuksesta jälleen lukukelpoista. Historiasta tuli taas kynän tiedettä 1970-luvun yhteiskuntateoreettisten harharetkien jälkeen.

    Kuisma on taloushistorioitsija, mutta enemmän hänen tuotannossaan pohditaan yhteiskunnallisia ja poliittisia verkostoja talouden ratkaisujen ja ilmiöiden takana.

    Tavan mukaan oppilaat kokoavat juhlakirjan professorinsa 60-vuotispäivän kunniaksi. Nämä tekstit ovat haarukkapaloja taloutemme kehityksestä keskiajan maanomistusriidoista nykypäivään. Usea lienee syntynyt väitöskirjojen ja muiden vaativien tutkimusten oheismietteinä.

    Pikakelauksena selviää esimerkiksi, miten 1700-luvun aatelisto eli jatkuvassa keskinäisessä velkasuhteessa, usein täysin tyhjän päällä keskinäisen luottamuksen varassa aivan kuin nykyiset finanssilaitokset.

    Unohdetun 1800-luvun viipurilaisen suuryrittäjän Paul Wahlin muistikirjasta taas paljastuu hyvin nykyaikaisen tuntuinen luottoluokitusjärjestelmä kunnollisiin A-ryhmän yrityksiin ja roskaluokan B-firmoihin. Lähes tuhannen mahdollisen kauppakumppanin lista ulottuu Australiaan asti.

    Kuisman kollega, professori Juha Siltala osoittaa, miten Suomenkin historia on ollut erilaisten voimien jatkuvaa taistelua vallasta, joka ilmenee veronkanto-oikeutena. Tämä niin sanottu oikeus on aina itse otettu.

    Mainostettu talonpojan vapaus oli Siltalan mukaan vapautta maksaa veroa kruunulle kartanonherran sijasta. Kustaa III:n aikana 1789 täkäläinen talonpoika sai kuitenkin jonkinlaisen omaisuuden turvan.

    Tänä päivänä kruunu on menettänyt mahtiaan markkinavoimille. Mahastaan kiinni olevan alihankkijan, maidontuottajan tai marketin kassan vapaus on hyvin suhteellinen käsite. Yhteiskunta ei pysty tarjoamaan riittävää turvaverkkoa.

    Nykyihmisen vapauden symboli on vuosikymmenet säästetty omistettu koti, jota nyt kaavaillaan verolle. Mitä hyötyä on ”omasta”, jos perinnöksi ostetusta tilasta pitää maksaa sama taksvärkki kuin torpan hallinnasta, kysyy Siltala.

    PEKKA ALAROTU

    Kansallinen kapitalismi, kansainvälinen talous. Toimittaneet Niklas Jensen-Eriksen, Mirkka Lappalainen, Jouko Nurmiainen ja Sakari Siltala. 452 sivua. Siltala.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Markku Kuisma
    historiantutkimus
    taloushistoria
    Suomen historia
    kirja-arvostelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria