• Vanhus kuoli Attendon hoivakodissa – hälytti turhaan apua 11 kertaa

    Tunnin aikana tehdyt 11 hälytystä eivät menneet läpi, sillä niitä vastaanottavat puhelimet olivat pois päältä.
    Attendon mukaan hälytykset eivät menneet perille, sillä hälytyksiä vastaanottavat puhelimet olivat olleet pois päältä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Attendon mukaan hälytykset eivät menneet perille, sillä hälytyksiä vastaanottavat puhelimet olivat olleet pois päältä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    29.1.202617:44
    STT

    Attendon hoivakodissa Espoossa kuoli viikonloppuna vanhus, joka oli yrittänyt tuloksetta hälyttää apua toistakymmentä kertaa ennen kuolemaansa.

    Attendo sanoi torstaina julkaistussa tiedotteessaan, että Attendon Olarinpuiston hoivakodissa asiakkaana ollut vanhus oli tehnyt hälytyksen turvarannekkeellaan 11 kertaa tunnin sisällä.

    Hälytykset eivät menneet perille, sillä hälytyksiä vastaanottavat puhelimet olivat olleet pois päältä.

    Attendon Suomen toimitusjohtajan Virpi Holmqvist kertoo tiedotteessa, että hoivakodissa ei ollut noudatettu työvälineistä ja puhelimista tehtyjä ohjeistuksia.

    ”Kyse on tehtävien vakavasta laiminlyönnistä. Olemme tästä äärimmäisen pahoillamme ja tarvittaviin toimiin on ryhdytty Olarinpuistossa sen varmistamiseksi, että näin ei pääse enää tapahtumaan”, Holmqvist kertoo.

    ”Pyydän tapahtunutta sydämestäni anteeksi.”

    Kuolleen läheiselle on Attendon mukaan kerrottu asiasta heti tapauksen ilmitulon jälkeen.

    Attendo viesti myös sisäisesti koko henkilöstölleen tapauksesta. Muun muassa Iltalehti ja Helsingin Sanomat kertoivat tapauksesta pohjaten Attendon sisäiseen viestintään, minkä jälkeen Attendo julkaisi tiedotteen kuolemantapauksesta.

    Holmqvist kertoi tiedotteessa, että yrityksen toimintamalliin kuuluu puhua vakavista laiminlyönneistä sisäisesti.

    ”Teemme näin jatkossakin silläkin riskillä, että sisäisestä viestinnästä voi joskus tulla ulkoista”, Holmqvist sanoi tiedotteessa.

    Joulukuun alussa myös Turussa sijaitsevassa yksityisessä hoivakodissa tapahtui kuolemantapaus, jossa hoitohenkilökunnan toiminta on joutunut tarkastelun alle.

    Turun Sanomat uutisoi, että Alzheimerin tautia sairastanut tuoliin sidottu vanhus kuristui kuoliaaksi Esperi Caren hoivakodissa 7. joulukuuta. Poliisi tutkii Turun tapausta epäiltynä kuolemantuottamuksena.

    Artikkelin aiheet
    Attendo
    hoivakoti
    vanhustenhoito
    laiminlyönti
    Espoo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle