Suomalaisten perimässä näkyy vähäinen mutta selvä itäinen vaikutus, ilmenee filosofian maisteri Elina Salmelan väitöstutkimuksesta.
Väitös tarkastetaan Helsingin yliopistossa 5. lokakuuta.
Suomen ja Ruotsin väestöjen geneettistä rakennetta kartoittanut tutkimus osoitti myös, että itä- ja länsisuomalaisten välillä on selvä geneettinen ero ja että pohjois- ja eteläruotsalaiset poikkeavat geneettisesti selvästi toisistaan.
Väestön geneettinen rakenne kertoo sen historiasta, mutta lisäksi se on hyödyllistä taustatietoa muun muassa tautigeenien etsimisessä.
Tutkimuksen tulokset kertoivat, että geneettinen monimuotoisuus Suomessa ja Ruotsissa on pienempi kuin Keski-Euroopassa, ja erityisen vähäistä se on Itä-Suomessa.
Suomalaiset poikkesivat huomattavasti keskieurooppalaisista vertailuväestöistä.
Itä- ja länsisuomalaisten välinen geneettinen etäisyys oli suurempi kuin esimerkiksi brittien ja pohjoissaksalaisten välinen. Länsisuomalaiset olivat geneettisesti jokseenkin yhtä lähellä ruotsalaisia kuin itäsuomalaisia.
Ruotsalaisväestössä ei ollut jyrkkiä geneettisiä rajoja, mutta eteläruotsalaiset ja pohjoisruotsalaiset erosivat kuitenkin selvästi toisistaan: eteläruotsalaiset olivat geneettisesti varsin yhtenäisiä ja muistuttivat läheisesti saksalaisia ja brittejä, kun pohjoisruotsalaiset puolestaan erosivat selvästi sekä eteläruotsalaisista että toisistaan.
Kun tutkittuja väestöjä verrattiin itäaasialaisiin, kävi ilmi että suomalaisissa – erityisesti itäsuomalaisissa – näkyy pieni mutta selvä itäinen vaikutus.
”Samanlainen itäinen vaikutus näkyy venäläisissä, mutta kuitenkaan venäläiset ja itäsuomalaiset eivät ole geneettisesti läheisiä. Suomalaisissa havaittu itävaikutus lienee peräisin ajalta ennen venäläisten levittäytymistä nykyisille asuinseuduilleen”, Salmela arvelee.
”Suomessa havaitut jyrkät geneettiset erot osoittavat myös selvästi sen, ettei kulttuurinen yhtenäisyys välttämättä merkitse geneettistä yhtenäisyyttä”, Salmela huomauttaa.
MAIKKI KULMALA