• Metsähanhen metsästyskieltoon tulossa vuoden jatko

    Metsähanhia ruokailemassa ohrapellon rippeillä muuttomatkallaan pohjoiseen.
    Metsähanhia ruokailemassa ohrapellon rippeillä muuttomatkallaan pohjoiseen. Kuva: Kari Lindholm
    Uutiset
    3.6.201515:00
    Juhani Reku

    Metsähanhen metsästyskieltoa aiotaan jatkaa vuodella eteenpäin. Sen metsästys kiellettiin viime metsästysvuoden ajaksi.

    Määräaikaisen metsästyskiellon tarkoituksena on ollut pysäyttää Suomen metsähanhikannan pieneneminen ja kääntää suunta kasvuun.

    Jotta metsähanhen metsästys olisi ministeriön mukaan kestävää, on päätettävä saalisilmoitusvelvollisuudesta, tarkennettava metsästyksen säätelyä ja tehostettava laskentoja talvehtimisalueilla.

    Ministeriön mukaan taigametsähanhikanta on taantunut 1990-luvulta alkaen merkittävästi.

    Ministeriössä valmistellaan parhaillaan kansainvälistä taigametsähanhen hoitosuunnitelmaa, joka on määrä hyväksyä marraskuussa järjestettävässä kansainvälisessä kokouksessa.

    Koska suunnitelmaa ei ole vielä hyväksytty, ei metsästyksen sallimiselle ole edellytyksiä.

    Kesken on myös kansallinen metsähanhen kestävää kannanhoitoa ja metsästystä linjaava hoitosuunnitelma.

    Metsästyskiellon pidentämistä esitetään maa- ja metsätalousministeriön asetusluonnoksessa, jonka ministeriö on lähettänyt lausunnolle tänään.

    Metsähanhikannan suojeluun tähdätään myös kartoittamalla metsähanhen pesimäalueet. Kartoituksesta vastaa Suomen riistakeskus. Kartoitukseen kannustetaan mukaan myös metsähanhen metsästäjiä ja metsähanhesta kiinnostuneita luontoharrastajia. Vapaaehtoisia maastokartoituksia järjestetään heinä- ja elokuussa Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Pohjois-Karjalassa.

    Artikkelin aiheet
    metsähanhi
    metsästyskielto
    luonnonsuojelu
    riistatalous
    Maa- ja metsätalousministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria