• Brasilian Bolsonaro kertoo somessa, ettei hänellä ole koronavirustartuntaa

    Ainakin brasilialainen O Dia kertoi aiemmin presidentin kanslian nimettömiin lähteisiin perustuen, että Bolsonaron ensimmäinen koronavirustestitulos oli positiivinen.
    Bolsonaro tapasi viime viikonloppuna Yhdysvalloissa Trumpin.
    Bolsonaro tapasi viime viikonloppuna Yhdysvalloissa Trumpin. Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset
    13.3.202020:22
    STT

    Brasilian presidentin Jair Bolsonaron koronavirustestin tulos on negatiivinen, kertoo presidentti Twitterissä ja Facebookissa. Kummallakin kanavalla presidentti kirjoittaa myös, ettei ihmisten pitäisi uskoa "valeuutismediaa". Päivityksissä on myös kuva presidentistä näyttämässä medialle käsimerkkiä.

    Ainakin brasilialainen O Dia kertoi aiemmin presidentin kanslian nimettömiin lähteisiin perustuen, että Bolsonaron ensimmäinen koronavirustestitulos oli positiivinen. Jo eilen kerrottiin, että Bolsonaron viestintäpäälliköllä Fabio Wajngartenilla on koronavirustartunta.

    Bolsonaro ja Wajngarten tapasivat viime viikonloppuna Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin.

    Artikkelin aiheet
    Jair Bolsonaro
    koronavirus
    Brasilia
    some
    uutiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle