• Ruokavaltuutetun viran hakuaikaa jatkettu – juristin tutkinto edelleen vaatimuksena

    Vaatimuksissa on edelleen juristin tutkinto, jonka katsottiin ensimmäisellä kierroksella karsineen hakijoita.
    Ruokavaltuutetun toimipaikka on joko Seinäjoella tai Helsingissä.
    Ruokavaltuutetun toimipaikka on joko Seinäjoella tai Helsingissä. Kuva: Ruokavirasto
    Uutiset
    13.3.201918:35
    Aimo Vainio

    Ruokavaltuutetun nimi piti olla tiedossa lähiaikoina, mutta ei ole, sillä virka tuli tänään tiistaina uudelleen hakuun. Hakuaikaa on jatkettu 29. maaliskuuta saakka.

    Edellinen hakukierros tuotti neljä hakijaa, joista kahdella oli vaadittu ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto. Silloin haku päättyi helmikuun ensimmäisenä ja töiden piti alkaa maaliskuun alussa.

    Nyt maa- ja metsätalousministeriön ilmoituksessa viran alkamisajaksi on merkattu 1. toukokuuta tai sopimuksen mukaan.

    Aikaisemmassa haussa juuri juristin tutkinnon vaatimuksen arveltiin karsineen hakijoita. Juristin tutkinto on vaatimuksena edelleen.

    Helmikuussa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) piti vähäistä hakijoiden määrää osoituksena ruokavaltuutetun, eli virallisesti elintarvikemarkkinavaltuutetun, tehtävän vaativuudesta.

    "Odotettavissa oli, ettei ryntäystä tule. Tämä osoittaa, kuinka vaativana tehtävä koetaan. Kyseessä on tiukka paikka ja vastassa erittäin vahvat tahot", Leppä kommentoi MT:lle.

    Silloin Leppä ei suunnitellut hakuajan jatkamista.

    Edelliset neljä hakijaa olivat kieliasiain neuvos Corinna Tammenmaa oikeusministeriöstä, työnjohtaja Henrik Karppanen Saarioisilta, lakimies Anu Ingman Ruokavirastosta ja filosofian lisensiaatti Katariina Juhola Tampereelta. Heidät otetaan huomioon ilman uutta hakemusta.

    Lue myös:

    Neljä henkilöä haki ruokavaltuutetun tehtävään, heistä kaksi täyttää kelpoisuusehdot

    Ministeri kommentoi ruokavaltuutetun virkaan hakijoiden niukkuutta: "Tämä osoittaa, kuinka vaativana tehtävä koetaan"

    Artikkelin aiheet
    ruokavaltuutettu
    rekrytointi
    juristin tutkinto
    Maa- ja metsätalousministeriö
    valtionvirat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria