• Atria päivystää kinkunpaistoa netissä

    Facebookissa voi kysyä neuvoja aatonaaton iltana.
    Kinkunpaisto on tuttua mutta silti aina yhtä jännittävää puuhaa.
    Kinkunpaisto on tuttua mutta silti aina yhtä jännittävää puuhaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    18.12.201514:57
    Eija Mansikkamäki

    Lihatalo Atria kertoo, että sen asiantuntija vastaa aatonaaton iltana kinkkukysymyksiin Facebookissa.

    Vastaamassa on joulukinkkujen asiantuntija, Atria Mestari Tomi Nevala ja päivystysaika kello 18–23.

    Lihatalo neuvoo tutkimaan paisto-ohjeita jo etukäteen vaikkapa omilta verkkosivuiltaan. Tiedote ei kerro, mistä varmistetaan, että kysyjällä on käsittelyssä juuri Atrian kinkku tai että annetaanko neuvoja myös kilpailijoiden kinkuille.

    Paistamisen jälkeen kinkun voi kuorruttaa esimerkiksi piparkakuilla ja homejuustolla tai vaihteeksi vaikka aasialaisittain.

    Ylijääneestä kinkusta voi puolestaan loihtia Nevalan blogiohjeella borsch-keiton: rosollia keitetään kana- tai lihaliemessä ja lopuksi joukkoon lisätään kuutioitu joulukinkku. Soppa tarjotaan smetanan kanssa.

    Artikkelin aiheet
    Atria
    joulukinkku
    Facebook
    Tomi Nevala
    kinkunpaisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria