• STT:n tiedot: Työnantajajärjestöt eivät sitoudu palkanmaksuun drooniuhkatilanteissa – neuvottelut jumissa

    Työmarkkinaosapuolten on määrä päästä viimeistään perjantaina sopuun pelisäännöistä drooniuhkatilanteissa.
    Töihin meneminen vaaratiedotteen ollessa voimassa on herättänyt paljon kysymyksiä. JADE SILPO / LEHTIKUVA.
    Töihin meneminen vaaratiedotteen ollessa voimassa on herättänyt paljon kysymyksiä. JADE SILPO / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    11.6.202615:28
    STT

    STT:n tietojen mukaan työnantajajärjestöt eivät ole suoraan sitoutumassa siihen, että drooniuhkan takia kotiin jääneille työntekijöille maksettaisiin palkkaa.

    Työmarkkinaosapuolet ovat neuvotelleet työministeri Matias Marttisen (kok.) pyynnöstä pelisääntöjä vaaratiedotteiden varalle. Sopu on määrä saada aikaan viimeistään perjantaina, mutta STT:n haastattelemien neuvotteluja tuntevien lähteiden mukaan tilanne on juntturassa.

    Neuvotteluja johtaa työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Timo Jaatinen, minkä lisäksi siihen osallistuu eri ministeriöiden virkakuntaa.

    Työnantajaosapuolen ehdotuksena on ollut, että sairausvakuutusjärjestelmän kylkeen rakennettaisiin droonitilanteita varten järjestelmä, jonka kautta työnantaja voisi hakea takaisin maksamaansa palkkaa siltä ajalta, kun työnteko on estynyt. He eivät ole kuitenkaan valmiita antamaan suositusta siitä, että palkka maksettaisiin automaattisesti drooniuhkatilanteiden estäessä työnteon.

    Työntekijäjärjestöjen näkökulmasta kyse on byrokraattisesta mallista, joka lisäisi sekä lainvalmistelijoiden että Kelan työtä ja olisi kallis valtiolle.

    Työnantajapuolen mukaan monimutkaisempiakin rakenteita on luotu tilanteissa, joissa yhteistä tahtoa on riittänyt. Asiaa perustellaan sillä, että on hankala ennustaa, kauanko poikkeustilanteet jatkuvat, joten kyse on myös varautumisesta.

    Palkansaajien lähtökohta neuvotteluissa on ollut vedota työsopimuslain pykälään, jonka mukaan työnantajalla on velvollisuus maksaa palkka enintään 14 vuorokauden ajalta, jos työntekijän työnteko estyy ylivoimaisen esteen vuoksi.

    Työnantajapuolen laintulkinnan mukaan työnantajalle ei synny drooniuhkatilanteessa automaattisesti palkanmaksuvelvollisuutta.

    Neuvottelutilanteen haastavuus piilee siinä, että drooniuhkatilanne ei ole kummankaan osapuolen käsissä, jolloin on hankala löytää vastuunkantajaa sen seurauksille.

    Työnantajapuolen mukaan tappio ei voi jäädä vain työnantajalle. Palkansaajapuoli näkee, että työnantaja voisi kuitata laskun, koska drooniuhkatilanteissa puhutaan todennäköisesti muutamista tunneista.

    Neuvottelujen oli määrä jatkua torstai-iltana, jolloin työnantajajärjestö EK:n odotettiin esittelevän uuden version mallistaan. Teoriassa neuvottelijoilla on vielä perjantain aamupäivä aikaa päästä yhteiseen ratkaisuun, ennen kuin asia siirtyy Marttisen ratkottavaksi.

    Artikkelin aiheet
    droonit
    työmarkkinaneuvottelut
    palkanmaksu
    työnantajajärjestöt
    työministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle