• Perheiden tuestalakisääteinen

    Uutiset
    9.1.201515:00
    Eija Mansikkamäki

    Lapsiperheiden oikeudesta kotipalveluun tuli vuodenvaihteessa lakisääteinen oikeus. Tuen edellytys on lapsen hyvinvoinnin turvaaminen, mutta perheen ei enää tarvitse olla lastensuojelun asiakas.

    Kotipalvelua annetaan esimerkiksi sairauden, synnytyksen, vamman tai uupumuksen tai erityisen elämäntilanteen perusteella.

    Kuntien varautumisesta mahdollisesti lisääntyvään kotipalvelun kysyntään ei ole tarkkaa tietoa. Kunnissa on pelätty lisäkustannuksia, kun valtionosuuksia samalla leikataan.

    Sosiaali- ja terveysministeriö ennakoi, että muutos pienentää lastensuojelun asiakasmääriä ja jatkossa myös raskaita toimenpiteitä, jos tukea pystytään antamaan ennen vaikeiden ongelmien syntymistä.

    Ministeriö muistuttaa, että lastensuojelun työntekijät voivat jatkaa samojen asiakkaiden parissa, vaikka avun perusteena ei enää olisikaan lastensuojelu vaan sosiaalihuoltolaki.

    Lastensuojelun kautta saa samoja avohuollon palveluja kuin tähänkin saakka, ja lisäksi esimerkiksi tehostettua perhetyötä.

    EIJA MANSIKKAMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    perheiden tuki
    lakisääteinen oikeus
    kotipalvelu
    lastensuojelu
    Sosiaali- ja terveysministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria