• Stubb: Kaapelivauriosta epäillyn laivan henkilökunta hyvin yhteistyökykyistä – Nato lupaa lisätä läsnäoloaan Itämerellä

    Tasavallan presidentti Stubbin mukaan tapaninpäivän operaatio aluksen haltuunotossa eteni viranomaisten toimesta niin, että valtionjohto oli asiasta informoitu.
    Poliisi kuvasi Eagle S -aluksen itämerellä.
    Poliisi kuvasi Eagle S -aluksen itämerellä. Kuva: Rajavartiolaitos / Poliisi
    Uutiset|Politiikka
    27.12.202414:29
    Hermanni Härkönen

    Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministeriryhmä kokoontui yhdessä tasavallan presidentti Alexander Stubbin kanssa perjantaina ylimääräiseen TP-Utva-kokoukseen, jossa valtionjohdolle annettiin tilannekuva joulupäivänä tapahtuneesta kaapelirikosta ja sen jälkeisistä toimista.

    Presidentti Stubb kiitteli kokouksen jälkeen järjestämässään mediatilaisuudessa viranomaisia siitä, että vahingon aiheuttamisesta epäilty alus saatiin nopeasti Suomen viranomaisten haltuun Suomen aluevesille.

    ”Se oli siinäkin mielessä hyvä, että tilanne saatiin haltuun nopeasti, että jos alus olisi jatkanut matkaansa ankkuri pohjassa, lisävaurioita olisi syntynyt”, Stubb sanoi.

    Hän muistutti, että tämänkaltaisissa tilanteissa maltti on valttia.

    ”Me selvitämme, mitä on tapahtunut, me korjaamme tapahtuneen, ja me toimimme. Tutkinta on alkanut ja edennyt toistaiseksi hyvässä hengessä”, Stubb sanoi.

    Presidentti Stubb ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) ovat olleet asiasta yhteydessä Suomen tärkeimpiin kansainvälisiin kumppaneihin. Stubb itse kertoi olleensa yhteydessä Naton pääsihteeri Mark Rutteen että viron presidentti Alan Karisiin.

    Stubbin mukaan Viro ja Suomi ovat toivoneet Naton läsnäolon lisäämistä lähialueilla, etenkin tärkeän infrastruktuurin lähialueilla.

    Rutte kertoi viestipalvelu X:ssä, että Nato tulee vahvistamaan läsnäoloaan Itämerellä.

    Eilen tapaninpäivänä edenneessä operaatiossa Suomen poliisi ja rajavartiolaitos nousivat epäiltyyn Eagle S -alukseen ja ottivat sen komentosillan haltuunsa.

    Stubbin mukaan operaatio eteni viranomaisvoimin niin, että valtionjohtoa informoitiin.

    Ylimääräiseen TP-utvaan oli kuitenkin varauduttu jo eilen.

    ”Koska operaatio meni niin hyvin, hätä ei ollut sen suurempi”, Stubb sanoi.

    Hänen mukaansa aluksen miehistö osoittautui hyvin yhteistyökykyiseksi, kunhan siihen saatiin radioyhteys.

    ”Sekä miehistö, että päällystö tekevät hyvää yhteistyötä Suomen viranomaisten kanssa ja keskustelevat englanniksi.”

    Tänään järjestetyssä TP-Utvassa annettiin myös asianomaisille ministeriöille toimenpidepyyntö laatia kokonaiskatsausta siitä, miten tilanteisiin voidaan reagoida tulevaisuudessa.

    Lisää aiheesta
    • Estlink 2-merikaapeli siirtää sähköä Suomen ja Viron välillä yhden ydinvoimalayksikön verran. Molemmissa päissä kaapelia on muuntoasemat, joissa tasavirta muutetaan siirtoverkkoon sopivaksi vaihtosähköksi.

      Energia | Fingrid kaapelikatkosta: ”Ohuella marginaalilla mennään”

    • Arkistokuvassa Viron puolustusministeri Hanno Pevkur.

      Ulkomaat | Viron merivoimat alkaa suojella Estlink 1 -kaapelia, virolaismediat kertovat

    • Poliisi selvittää, liittyykö ulkomaalainen rahtialus joulupäivänä havaittuun kaapelivaurioon Suomenlahdella. Kuvassa merikaapelia lasketaan mereen marraskuussa 2012. LEHTIKUVA / Patricia Gabriel-Robez.

      Energia | Suomenlahden kaapelivaurio: Poliisi tutkii öljytankkerin osuutta asiaan

    • Viron pääministeri Kristen Michal kiitti tiedotustilaisuudessa suomalaisia kollegoita nopeasta toiminnasta Estlink 2 -kaapelin vaurioitumisessa.

      Ulkomaat | Viron sisäministeri: Vauriot kriittiseen infrastruktuuriin eivät voi olla vahinko tai sattumaa

    Artikkelin aiheet
    kaapelivaurio
    Nato
    Itämeri
    Suomen viranomaiset
    turvallisuuspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa