• Lönnrotin tuttu

    Uutiset
    19.6.201316:00
    JOUKO RÖNKKÖ

    Jo Elias Lönnrot tunsi ruusujuuren ja ylisti sen ominaisuuksia rohtona. Hyviä vaikutuksia oli muun muassa ”romuskan” eli flunssan torjunnassa.

    Tutkimuksia ruusujuuren ominaisuuksista on tehty Suomessa 30-luvulta saakka.

    Pentti Määtän mukaan kasvissa on noin 80 vaikuttavaa ainetta. Venäjällä se tunnetaan voimarohtona, ja sitä pakataan mukaan myös astronauteille.

    ”Tämä sopii urheilijoille palautumisen edistämiseen ja niin nuorille kuin vanhoille muistin parantamiseen. Onpa sitä suositeltu myös melankolian hoitoon ja lemmenjuomaksi.”

    Määttä innostui kasvin viljelystä 2000-luvun alussa ja luopui vähitellen kokonaan mansikan viljelystä.

    JOUKO RÖNKKÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruusujuuri
    rohdoskasvi
    Elias Lönnrot
    Pentti Määttä
    viljely
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle