• Soitot Mieli ry:n kriisipuhelimeen lisääntyivät lähes sadallatuhannella viime vuonna – yleisimmin kriisipuhelimeen soitetaan pahan olon ja erityisesti ahdistuneisuuden takia

    Vuoteen 2019 verrattuna alle 30-vuotiaiden soittamien puheluiden määrä on kasvanut lähes 90 prosenttia.
    Lähes 300 kriisipuhelimeen soittanutta nuorta on tänä vuonna ollut akuutissa itsemurhavaarassa. Lehtikuva / Emmi Korhonen.
    Lähes 300 kriisipuhelimeen soittanutta nuorta on tänä vuonna ollut akuutissa itsemurhavaarassa. Lehtikuva / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    18.1.202309:34
    STT–

    Mieli ry:n kriisipuhelimeen tuli viime vuonna lähes satatuhatta soittoyritystä enemmän kuin vuonna 2021. Yhteensä kriisipuhelimeen tuli viime vuonna ennätykselliset yli 400  000 soittoyritystä, Mieli ry kertoo tiedotteessaan.

    Yleisimmin kriisipuhelimeen soitetaan pahan olon ja erityisesti ahdistuneisuuden takia. Toiseksi eniten viime vuonna soitettiin ihmissuhteisiin liittyen, kuten myös vuonna 2021.

    Kriisipuhelin ja muut matalan kynnyksen palvelut paikkaavat julkisten palveluiden vajetta, sanoo Mieli ry:n kriisitoimintojen johtaja Sanna Vesikansa tiedotteessa. Vesikansan mukaan Suomessa asuvien psyykkisiin voimavaroihin pitäisi panostaa enemmän.

    Noin kolmannes kriisipuhelimeen soittavista on miehiä. Heidän osuutensa kuitenkin kasvaa taloushuoliin liittyvissä puheluissa, joista miesten osuus oli viime vuonna Mieli ry:n mukaan 43 prosenttia. Riippuvuuksista miehet soittavat naisia enemmän.

    Nuorten aikuisten määrä kriisipuhelimessa on Mieli ry:n mukaan noussut tasaisesti viime vuosina. Vuoteen 2019 verrattuna alle 30-vuotiaiden soittamien puheluiden määrä on kasvanut lähes 90 prosenttia. Nuoret soittavat useimmiten ahdistuneisuuden, itsetuhoisuuden tai ihmissuhdeongelmien takia, Mieli ry kertoo.

    18–29-vuotiaiden naisten soitoissa itsetuhoisuus on muita yleisempää. Itsetuhoisia puheluita tulee kriisipuhelimeen vuorokaudessa keskimäärin 16–17. Näistä keskimäärin kolmessa itsemurhavaara on suuri eli soittajalla on itsemurhasuunnitelma tai hän on yrittänyt itsemurhaa lähiaikoina.

    Nuorten ja erityisesti nuorten naisten kynnys hakea itselleen apua ja tunnistaa avuntarve on madaltunut, ja ongelmiin tartutaan aiempaa paremmin, sanoo Mieli ry:n puhelin- ja verkkokriisityön päällikkö Susanna Winter tiedotteessa.

    Kriisipuhelimen suomenkielinen linja on auki vuorokauden ympäri numerossa 09  2525  0111. Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua nykyisin kuudella kielellä. Esimerkiksi Ukrainasta tulleet voivat soittaa numeroon 09  2525  0114 omalla äidinkielellään arkisin 20 tuntia viikossa.

    Artikkelin aiheet
    Mieli ry
    kriisipuhelin
    mielenterveys
    ahdistuneisuus
    nuoret
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle