• Eckerö lopettaa Maarianhaminan ja Tukholman välillä liikennöivän Birka Cruisesin toiminnan

    Lopettamisen takana on koronapandemia ja pitkään jatkunut heikko kannattavuus.
    Birka Cruises on risteillyt Itämerellä 49 vuotta. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho
    Birka Cruises on risteillyt Itämerellä 49 vuotta. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho 
    Uutiset
    3.7.202015:57
    STT

    Eckerö lopettaa Maarianhaminan ja Tukholman välillä liikennöivän Birka Cruisesin toiminnan koronan taloudellisten seurauksien takia, kerrotaan Birka Cruisesin verkkosivuilla.

    Eckerö-konsernin toimitusjohtaja Björn Blomqvist kertoo Ålands Radion haastattelussa, että suurin syy lopettamisen takana on koronapandemia ja liiketoiminnalla on ollut pitkään heikko kannattavuus. Hän ei näe muuta mahdollisuutta kuin lopettaa toiminta.

    Birka Cruisesin toiminnan lopettamisen takia aloitetaan yt-neuvottelut, jotka koskevat yhteensä 509:ää työntekijää, joista noin puolet on suomalaisia. Työntekijöistä 43 työskentelee Tukholman pääkonttorissa ja 466 aluksella.

    Birka Cruises on risteillyt Itämerellä jo 49 vuotta.

    Birka Cruises kertoo maksavansa varatut matkat takaisin.

    Artikkelin aiheet
    Eckerö
    Birka Cruises
    toiminnan lopettaminen
    Maarianhamina
    Tukholma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle