• Pohjois-Norjan lumivyöryn neljäs ja viimeinen uhri on löytynyt - etsintöihin kului puoli vuotta

    Uhri oli 36-vuotias suomalaismies.
    Lumivyöryn alle jääneitä etsittiin suuressa operaatiossa tammikuussa.
    Lumivyöryn alle jääneitä etsittiin suuressa operaatiossa tammikuussa. Kuva: Rune Stoltz Bertinussen
    Uutiset
    10.7.201916:43
    STT

    Pohjois-Norjan Tamokdalenin lumivyöryn neljäs kuolonuhri on löytynyt, ilmoittaa Tromssan poliisipiiri. Viimeinen kateissa ollut kuolonuhri on ollut hautautuneena lumeen puolen vuoden ajan.

    Turmassa kuoli neljä hiihtäjää, kolme suomalaista miestä ja yksi ruotsalainen nainen. Nyt löytynyt oli 36-vuotias suomalaismies. Ruumis on viety sairaalaan virallista tunnistamista varten. Omaisille on ilmoitettu vainajan löytymisestä.

    Muut kuolonuhrit löytyivät jo tammikuussa pian lumivyöryn jälkeen, mutta viimeisen uhrin etsinnät kestivät pitkään vaikeiden sääolojen johdosta, vaikka mukana työssä on ollut lukuisia vapaaehtoisia.

    Löytöpaikalla on norjalaisviranomaisten mukaan edelleen kolme metriä lunta. Vainaja löytyi koirapartion avulla.

    Norjan geoteknisen instituutin raportin mukaan uhrit olivat laukaisseet vyöryn kulkiessaan normaalista poikkeavalla reitillä kalliojyrkänteen alla noin tuhannen metrin korkeudessa.

    Hiihtäjien käyttämä reitti on raportin mukaan kulkenut paikoin yli 40 astetta kaltevassa, hyvin jyrkässä maastossa. Tavanomainen paikallisten käyttämä nousureitti tunturiin kiertää loivemmassa maastossa.

    Raportin mukaan hiihtäjät tempautuivat lumivyöryn mukaan ja kulkeutuivat lähes 600 metrin matkan ennen lumeen hautautumista.

    Vapaalaskun suosio on kasvanut Norjassa viime vuodet. Myös lumivyöryihin joutuneiden ja niissä kuolleiden määrä on samalla kasvanut. Tällä vuosikymmenellä 64 ihmistä on kuollut Norjassa lumivyöryissä.

    Edelliseen vuosikymmeneen verrattuna lumivyörykuolemat ovat yli kaksinkertaistuneet. Suurin osa menehtyneistä on ollut vuorilla harrastamassa vapaalaskua.

    Artikkelin aiheet
    lumivyöry
    Pohjois-Norja
    vapaalasku
    Tamokdalen
    Tromssan poliisipiiri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle