• Varmistettujen koronavirustartuntojen määrä kasvoi 97:llä

    Koronan takia sairaalahoidossa oli maanantaina 230 ihmistä, joista 74 tehohoidossa.
    THL:n mukan tartuntojen määrä on noussut eilisestä lähes sadalla.
    THL:n mukan tartuntojen määrä on noussut eilisestä lähes sadalla. Kuva: LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    14.4.202015:08
    STT

    Suomessa on varmistettu 3 161 koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Määrä on noussut eilisestä 97 tartunnalla.

    Eilen maanantaina tartuntojen määrä kasvoi edellispäivästä 90 tartunnalla. Varmistetut tartunnat ovat kuitenkin vain osa kaikista tartunnoista, sillä ainoastaan osa epäilyistä testataan.

    Suomessa varmistetuista tartunnoista 1 117 on Helsingissä, Espoossa niitä on 308 ja Vantaalla 226. Tampereella tapauksia on 96, Jyväskylässä 81 sekä Turussa ja Oulussa molemmissa 79.

    THL kertoo ajantasaiset valtakunnalliset luvut uusista kuolemantapauksista myöhemmin päivällä. Maanantaina koronaviruskuolemia oli Suomessa THL:n mukaan yhteensä 59. Määrä oli tuolloin kasvanut kolmella edellispäivästä.

    Koronan takia sairaalahoidossa oli maanantaina 230 ihmistä, joista 74 tehohoidossa.

    Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote kertoi aamulla, että Etelä-Savossa on tapahtunut alueen ensimmäinen koronavirukseen liittyvä kuolemantapaus pääsiäisen aikana. Kyseessä oli iäkäs riskiryhmään kuulunut henkilö.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    covid-19-pandemia Suomessa
    THL
    tartuntatilanne
    sairaalahoidot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle