• Keskituloiselle jää Sotkamossa pian 500 euroa enemmän – kunta kulkee vastavirtaan ja laskee veroprosenttia

    Uusi veroprosentti on 19,75 prosenttia. Kuntalaisille jäävän lisärahan uskotaan hyödyttävän omaa aluetta.
    Kunnassa uskotaan, että veronmaksajille jäävä säästö elävöittää alueen elinkeinoelämää. Kuva on Vuokatin matkailukeskuksesta.
    Kunnassa uskotaan, että veronmaksajille jäävä säästö elävöittää alueen elinkeinoelämää. Kuva on Vuokatin matkailukeskuksesta. Kuva: MISKA PUUMALA
    Uutiset
    30.10.201919:52
    Terhi Torikka

    Sotkamon kunnanvaltuusto on päättänyt määrätä kunnan tuloveroprosentiksi 19,75. Aiempi tuloveroprosentti oli 21,25.

    Päätöksellä kunta kulkee päinvastaiseen suuntaan kuin suurin osa Suomen kunnista. Veroprosentin lasku tuo keskituloiselle palkansaajalle yli 500 euroa lisää käytettävää rahaa vuodessa.

    "Yhdessä toimivien palveluiden, monipuolisten vapaa-ajanviettomahdollisuuksien ja hyvän työllisyystilanteen kanssa veroprosentin laskulla nähdään olevan positiivinen vaikutus kuntakuvaan ja Sotkamon houkuttelevuuteen asuin- ja työpaikkakuntana. Uskon, että kuntalaisten kasvavat nettotulot jäävät suurelta osin elävöittämään alueen elinkeinoelämää", Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen toteaa tiedotteessa.

    "Tulevaisuudessa suurin huoli kunnassamme tulee olemaan työvoiman saaminen yrityksiin ja kunnan palvelukseen. Viimeisin työttömyysprosentti Sotkamossa oli 6,6. Tällä hetkellä käynnissä on useita suuria investointeja yrityksissä, joihin tarvitaan työntekijöitä. Yhtenä esimerkkinä Terrafamen kaivosalueelle tuleva akkukemikaalitehdas tuo yli 150 uutta työpaikkaa Sotkamoon", kunnanhallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen miettii.

    "Tulevan vuoden talousarvion valmistelu on parhaimmillaan käynnissä ja kohta loppusuoralla. Kunnan tulopohja on vahvistumassa rahoitustuottojen kasvun, valtionosuuksien nousun ja erittäin hyvän työllisyystilanteen vuoksi. Tässä vaiheessa talousarvion valmistelu näyttää siltä, että veroprosentin laskusta huolimatta vuosi 2020 toteutuisi ylijäämäisenä", Sotkamon talousjohtaja Heidi Pyykkönen laskee.

    Artikkelin aiheet
    Sotkamo
    kunnallisvero
    veroprosentti
    kuntatalous
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria