• Laulujoutsenet taistelivat reviiristä höyhenet pöllyten – katso videolta, miten naaras pistää pelin poikki

    Laulujoutsenten kasvanut kanta on lisännyt pesäpaikkoihin liittyviä reviirikiistoja.
    Suomessa pesii nykyisin arviolta yli 10 000 laulujoutsenparia.
    Suomessa pesii nykyisin arviolta yli 10 000 laulujoutsenparia.  Kuva: Heikki Willamo
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    11.4.202623:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Joutsenet etsivät keväisin pesäpaikkoja, mikä voi aiheuttaa niiden välillä rajujakin reviirikiistoja.

    Näin kävi pääsiäisen aikaan Seinäjoen Nurmossa, jossa vuosia samassa joessa viihtynyt ja jo aiemmin paikalle saapunut pariskunta sai kilpailijoita.

    Reviirin omistajuutta ratkottiin lopulta rajuin ottein ja höyhenet pöllyten. Toisen pariskunnan naaras puuttui lopulta peliin ja yritti todennäköisesti saada taistelun loppumaan ennen kuin toiselle linnulle kävisi huonosti.

    ”Aina reviirikiistat eivät mene tappeluun asti, vaan taistelua edeltää muu uhkailu, ääntely ja kaulan venyttely”, kertoo Birdlife Suomen viestintäpäällikkö Jan Södersved.

    Hänen mukaansa reviiritaistelut eivät ole joutsenilla harvinaisia. Yhteenottoja lisää myös laulujoutsenten kasvanut kanta. Suomessa pesii nykyisin arviolta yli 10 000 laulujoutsenparia.

    0:00
    0:00

    ”Yleensä kertakiistelyn jälkeen tulee selväksi, kenelle pesäpaikka kuuluu. Pahimmillaan taistelut voivat kuitenkin olla aika rajuja.”

    Kyhmyjoutsenilla yhteenotot ovat yleensä vielä laulujoutsenia kovempia, ja ne saattavat johtaa jopa toisen koiraan hukkumiseen.

    Kumpi lintu sitten yleensä vie voiton reviirikiistassa?

    ”Yleensä vanhempi ja paikan ennestään omistava lintu on vahvemmilla, koska se kokee myös suurempaa tarvetta pitää paikasta kiinni. Mutta joskus nuorempi voi olla voimakkaampi ja ajaa vanhemman linnun pois.”

    Lisää aiheesta
    • Joutsenet ja muut vesilinnut pärjäävät pakkasilla, kunhan ne löytävät ruokaa ja sulaa vettä.

      Eläimet ja kasvit | Turhat soitot jäätyneistä joutsenista työllistävät pelastuslaitoksia – näin tunnistat hädässä olevan linnun

    • Joutsenet ovat harjoitelleet lentämistä maantiellä autojen seassa Tuusulan Jokelassa.

      Eläimet ja kasvit | Joutsenperheen lentoharjoitus pysäytti liikenteen Tuusulassa – katso video

    • Nykyisin laulujoutsenten kannaksi arvioidaan yli 10 000 paria.

      Luonto | Joutsen on sudelle poikkeuksellinen ateria – ”Näin tapahtuu melko harvoin”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    laulujoutsenet
    linnut
    reviirikiista
    pesäpaikka
    Nurmoseinäjoki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria