• S-ryhmä tutkii yhtä epäselvyyttä kauppatavassa – "Tunnistimme yhden tapauksen yhdestä myymälästä"

    S-ryhmä käy osuuskauppojen kanssa kauppatapoja läpi.
    S-ryhmä on luopunut markkinoinnissaan halpuutuksesta. Kolmannes suomalaisista ajattelee, että ryhmä arvostaa eniten kotimaista ruokaa.
    S-ryhmä on luopunut markkinoinnissaan halpuutuksesta. Kolmannes suomalaisista ajattelee, että ryhmä arvostaa eniten kotimaista ruokaa. 
    Uutiset
    20.12.201919:00
    Aimo Vainio

    S-ryhmällä on yksi epäselvä toimitustapaus keskusliikkeen, maakunnallisen osuuskaupan ja yksityisen tuottajan välisessä kaupassa.

    Siitä on käynnissä S-ryhmän sisäinen selvitys. Tiedossa ei ole, mikä osuuskauppa on kyseessä.

    "Olemme tunnistaneet yhden tapauksen, joka koski yhtä myymälää syksyllä", S-ryhmän kenttäjohtaja Arttu Laine vahvistaa MT:lle.

    "Olemme pyytäneet osuuskauppoja käymään asiaa läpi paikallisesti ja käymme asiaa läpi heidän kanssaan. Täsmennämme tarvittaessa ohjeistusta tai toimintamallia", hän jatkaa.

    S-ryhmällä on käytössä loppujaoksi kutsuttu menetelmä, jossa keskusliike voi lähettää tavaraa osuuskaupoille maakuntiin. Esimerkiksi jokin pilaantumisvaarassa oleva erä jaetaan keskusliikkeen toimesta osuuskaupoille. Menetelmässä mukanaolo on osuuskaupoille ja myymälöille vapaaehtoista, Laine kertoo.

    ”Tällainen loppujako ei saa vaikuttaa mitenkään osuuskaupan omiin hankintoihin, nämä ovat kaksi toisistaan erillistä asiaa”, S-ryhmän hankintajohtaja Jari Simolin sanoo.

    Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta kertoi maanantaina, että kaupat ovat peruneet sovittuja tilauksia kasvihuonetuottajilta keskusliikkeiden toimittamien tavaraerien vuoksi. Lautakunta kutsuu menettelyä pakkojaoksi. Se ei kerro, mikä ketju on kyseessä.

    S-ryhmä on kieltänyt käyttävänsä pakkojakoa.

    "S-ryhmässä on selkeä ohjeistus, että tehtyjä tilauksia ei peruuteta", Simolin sanoo.

    Muun muassa Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa KPO:lle tulee loppujako-tavaraa keskusliikkeeltä.

    ”Tunnistan sen, että on saattanut tulla joitakin lavallisia tavaraa isoihin yksiköihin. Mutta se on aika harvinainen tilanne”, KPO:n market-toimialajohtaja Antti Paananen sanoo.

    Jos tavaraa on liikaa, se jää Paanasen mukaan kaupan tappioksi.

    ”Pidetään huolta, että sovitut ostetut erät otetaan vastaan. Omia tilauksia ei voida perua”, Paananen sanoo.

    KPO:lla on kirjalliset vuosi­sopimukset, mutta tilauksia voidaan pienten toimijoiden kanssa tehdä tarvittaessa myös puhelimitse.

    ”Emme ole saaneet palautetta, että olisi ongelmia”, Paananen toteaa.

    Lue myös:

    Ruokavaltuutettu Wikberg aikoo tutkia vihanneskaupan pakkojaon – "Jotain hämärää tässä on"

    Kauppa tarvitsee hyviä tapoja

    Ministeri Leppä vihannesten pakkojaosta: "Kaikki ei täsmää, nyt joku ei puhu totta" – ruokavaltuutettu Wikberg voi puuttua

    Lautakunta ei kommentoi kauppaketjujen vihannesten pakkojakoa – "luottamuksen säilyttävä"

    Kaupat peruneet vihannestilauksia keskusliikkeen määräyksestä ja tappiot ovat jääneet tuottajalle – lautakunta paheksuu

    Kauppaketjut kiistävät määräilyn vihanneskaupoissa – lautakunta ei nimeä kyseenalaista keinoa käyttävää ketjua

    Artikkelin aiheet
    S-ryhmä
    kauppatavat
    osuusliikkeet
    sisäinen selvitys
    elintarvikekauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle