• Pienten kenttien vuorot vaikeuksissa

    Uutiset
    24.4.201516:00
    Jouko Kyytsönen

    Finaviassa ollaan huolissaan tappiollisten pienten kenttien lentovuoroista, joille ei tahdo riitä matkustajia.

    Eniten uhan alla ovat alle lentovuorot kentille, joissa jäädään alle sadantuhannen matkustajan. Niistä Lappeenranta on muuttamassa toimintaansa.

    Kuusamo on matkailuseutua, jossa lentoja uskotaan riittävän. Samoin Kajaanin uskotaan sinnittelevän.

    Kokkolasta osa matkustajista lentää Vaasan kautta. mikä vähentää Kokkolan vuorojen kysyntää. Kokkola on kuitenkin vahva maakunnan keskus.

    Kemi ja Tornio ovat kohtalaisen lähellä Rovaniemeä ja Oulua, joista lähtee paljon vuoroja päivittäin ja usein halvemmalla.

    Jyväskylän matkustajat ovat vähentyneet parantuneiden junayhteyksien vuoksi.

    Maarianhamina pysyy lentokartalla, koska se on saari. Porissa ja Varkaudessa lennot ovat loppuneet, samoin Enontekiön jatkuvat yhteydet kotimaahan.

    Savonlinna pyrkii kehittämään matkailua ja pitämään lentoja yllä. Kaupunki on kaukana muista kentistä. Yksi mahdollisuus pitää lennot on laskeutua Joensuun-reitillä Savonlinnaan.

    Kauhava siirtyy yksityisille ja Malmi Helsingille. Utti ja Halli pysyvät sotilaskäytössä.

    Jouko Kyytsönen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pienet lentokentät
    lentovuorot
    Finavia
    matkailu
    alueellinen liikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle