• päivän punkti Valtionyhtiöt

    Uutiset
    22.11.201315:00
    MT toimitus

    Eduskunta kävi keskustelun valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta. Teema on viime vuosina tullut liiankin tutuksi.

    Valtionyhtiöillä on kunniakas historia. Suomi teollistettiin toisen maailmansodan jälkeen nimenomaan valtionyhtiöiden voimin.

    Kemijoki, Outokumpu, Enso-Gutzeit, Valmet, Neste, Imatran Voima, Rikkihappo ja monet muut olivat keskeisessä roolissa, kun Suomi muuttui teollisuusmaaksi.

    Valtionyhtiöitä toimi monilla aloilla. Valtiolla oli oma pankki, Postipankki. Kirjeitä ja lehtiä kuljetti Posti. Sama yhtiö hoiti kaukopuhelut. Kun keskusneiti vastasi ”valtio-riks”, tiesi puhuvansa valtion verkossa. Kuljetuksista vastasivat Valtion Rautatiet ja Finnair. Viinanmyyntimonopoli oli Oy Alkoholiliike Ab:lla.

    Paitsi viinanhimoa, valtio hillitsi myös pelaamista. Veikkaus ja Raha-automaattiyhdistys pitivät pelaamisen laillisena. Paheista tehtiin hyveitä, kun pelien tuotto käytettiin kansanterveyden, urheilun ja taiteen edistämiseen.

    Osa nimistä on tuttuja vieläkin, osa on hävinnyt. Valtio on myynyt Postipankin ja palasia monista muista yhtiöistä. Telia-Sonerassa on jäljellä vähän vanhaa Soneran osuutta ja valtion omistusosuus pörssiyhtiö Sammossa on peräisin Postipankin rippeistä.

    Yksityistäminen on kaikkineen ollut kuitenkin surkea tarina. Sonera jouduttiin käytännössä lahjoittamaan ruotsalaiselle valtionyhtiölle Telialle. Yhtiö menetti rahansa ostamalla ilmaa Saksasta miljardeilla.

    Enso-Gutzeitista tuli Stora Enso, kun se yhdistyi ruotsalaisen Wallenberg-imperiumin omistaman Storan kanssa. Enso yritti vuolla kultaa puuveitsellä Amerikassa ja sai takkiinsa miljarditolkulla. Kemira Grow How myytiin pilkkahintaan Yaralle.

    Päivän kysymyksiä ovat Talvivaara, Finnair ja Outokumpu. Näistä vain Finnairissa on valtiolla enemmistö.

    Ilman perusteollisuutta ei voida elää. Valtiota huudetaan apuun yleensä hädän hetkellä, kuten nyt Talvivaarassa.

    Viimeistään silloin valtion kannattaisi ottaa koko ala tiukempaan ohjaukseen. Valtionyhtiöt eivät ole ollenkaan huono ratkaisu perustoimialoilla.

    Huonoa on ollut vain se, että on myyty lypsäviä lehmiä. Takavuosien virheistä pitäisi nyt oppia.

    Valtionyhtiöt eivät ole

    ollenkaan huono

    ratkaisu perustoimialoilla.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    valtionyhtiöt
    omistajaohjaus
    yksityistäminen
    teollistuminen
    suomen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle