• Puupellettiäviisi prosenttiaHelsinginkivihiileen

    Uutiset
    24.5.201316:00
    Jouko Kyytsönen

    Helsingin Energia aikoo käyttää jatkossa Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitoksissaan kivihiilen joukossa puupellettejä siten, ettei uusia investointeja laitteisiin tarvita.

    Hanasaaren voimalaitoksella on tehty viime syksystä lähtien polttokokeita, joilla on selvitetty, kuinka suuri osuus kivihiilestä on mahdollista korvata puupelletillä ilman suurempia muutoksia jauhimiin tai polttimiin.

    ”Kokeissa hiilimyllyjen toimintaa pelletin kanssa saatiin parannettua. Pystymme nykyisillä laitteilla polttamaan pellettiä 5–7 prosentin osuudella”, Hanasaaren voimalaitospäällikkö Jarmo Hagström kertoo.

    ”Osuutta on ilman muutosinvestointeja vaikea suurentaa.”

    Helsinki on suuri kasvihuonepäästöjen tuottaja. Viime vuonna energiantuotannon hiilidioksidipäästöt olivat 3,4 miljoonaa tonnia ja ne kasvoivat edellisvuodesta noin neljä prosenttia.

    Esimerkiksi lentoliikenteen päästöt ovat noin 1,3 miljoonaa tonnia vuodessa.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puupelletti
    kivihiili
    Helsingin Energia
    energiantuotanto
    hiilidioksidipäästöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria