Koulumaailmassa pitkään toimineena olen nähnyt monen nuoren syrjäytymisprosessin. Käytettävissä olleilla auttamistoimilla tilannetta ei ole aina saatu pysähtymään. Jokainen syrjäytynyt nuori on menetys yhteiskunnalle.
Mielestäni nuorten syrjäytyminen alkoi lisääntyä siinä vaiheessa, kun avustavat tehtävät ja harjoittelijan vakanssit lakkautettiin. Olisi harkittava sitä, että toimistoapulaisen, hoitoapulaisen, apumiehen nimikkeet ja niin edelleen nimikkeet palautettaisiin.
Nyt lähes kaikkiin tehtäviin vaaditaan tutkinto. Toisaalta on kaikkien tiedossa, että 25–30 prosenttia peruskoulun päättävistä ei saavuta peruskoulun tavoitteita. Pisa-tutkimusten tulokset eivät kerro koko totuutta.
Kaikille nuorille ei ole kehittynyt pohjaa jatkaa opiskeluaan toisella asteella. He eivät hae mihinkään, ja jos hakevat ja pääsevät, niin edessä voi olla keskeyttäminen, koska he eivät pysty seuraamaan opetusta. Tämän seikan on opintonsa keskeyttänyt nuori itse minulle monta kertaa todennut.
Nuori jää ilman tutkintoa ja työmarkkinat eivät avaudu – itsetunnon murenemisen kierre alkaa, mistä seuraa syrjäytyminen. Tämä ei tarkoita sitä, että väheksyisin koulutusta ja tutkintoja, päinvastoin, olen tehnyt elämäntyöni koulutuksen hyväksi.
Vaikka Suomen ja sen maakuntien tulevaisuuden turva onkin koulutuksessa ja tutkimuksessa, on nyt vaan tultu siihen pisteeseen, että vallitsevan koulutusjärjestelmän ohella tulee joillekin nuorille tarjota opiskelun korvaava muu vaihtoehto. Kymmenien tuhansien nuorten vapaa pudotus syrjäytymiseen on saatava katkaistua.
Syrjäytymisvaarassa oleville nuorille pitää peruskoulun jälkeen avata työmarkkinat erilaisten avustavien tehtävien kautta. Näin kaikenlaisen työn arvostus nousisi nuorten silmissä.
Tähän liittyy luonnollisesti minimipalkkarajan uudelleen arviointi. Työtä kyllä on, mutta työn kallis hinta estää työnantajia palkkaamasta näitä nuoria.
Oppipojalle ei pitäisikään maksaa ammattimiehen palkkaa eikä harjoittelijan tehtävien pituudelle pitäisi laittaa ylärajaa. Erilaiset tuet tulisi myös sitoa aidosti työn tekemiseen. Vastikkeetonta rahaa ei tulisi jakaa kotiin päin, se voi olla jopa karhun palvelus nuorelle.
Uskon, että käytännön työn tekeminen kasvattaa monille nuorille tiedon ristiriidan ja herättää tätä kautta jossain vaiheessa myös halun opiskella.
Martti Pajulammi
opinto-ohjaaja
Seinäjoki