• Ruotsin valtiopäivät kokoontuu ensi kertaa vaalien jälkeen ja valitsee puhemiehen

    Hallitusneuvotteluista on povattu hankalia, koska kumpikaan suurista valtablokeista ei saanut paikkaenemmistöä.
    Ruotsin parlamenttitalo Tukholmassa.
    Ruotsin parlamenttitalo Tukholmassa. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
    Uutiset
    24.9.201809:07
    STT

    Ruotsin parlamentti eli valtiopäivät kokoontuu tänään ensimmäistä kertaa vaalien jälkeen.

    Uuden istuntokauden alkuun valtiopäivät valitsee uuden puhemiehen. Puhemieheksi valitaan mitä todennäköisimmin maltillista kokoomusta edustava Andreas Norlén.

    Norlénin valinta käytännössä varmistui viikonloppuna, kun ruotsidemokraatit kertoi äänestävänsä häntä.

    Sosiaalidemokraatit puolestaan seisoo oman ehdokkaansa Åsa Lindestamin takana. Lindestamia tukee myös sosiaalidemokraattien perinteinen liittolaispuolue ympäristöpuolue.

    Puhemies on tärkeässä roolissa, kun uutta hallitusta muodostetaan. Hän johtaa neuvotteluja hallituksen vaihtuessa ja ehdottaa uutta pääministeriä. Valtiopäivät äänestää puhemiehen ehdotuksesta.

    Hallitusneuvotteluista on povattu hankalia, koska kumpikaan suurista valtablokeista ei saanut paikkaenemmistöä.

    Artikkelin aiheet
    ruotsin politiikka
    valtiopäivät
    puhemies
    hallitusneuvottelut
    vaalit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle