• Heikko euro hyödyttää vientiä euroalueen ulkopuolelle

    PTT:n Pasi Holm ennustaa euron heikentyvän edelleen, mikä on hyödyksi vietäessä euroalueen ulkopuolelle. Dollari sen sijaan vahvistuu vakaasti.
    Uutiset
    27.7.201208:00
    MT toimitus

    Eurokriisin seurauksena yhteisvaluutan arvo valuu jatkuvasti alemmas.

    ”Ainoa hyvä puoli euron heikkenemisessä on vienti. Voittoja tulee viennistä Suomesta euroalueen ulkopuolelle”, sanoo Pasi Holm Pellervon taloustutkimuksesta (PTT).

    Euro laski viime viikon puolivälissä Yhdysvaltojen dollariin verrattuna lähelle suhdelukua 1,20.

    Euro on heikentynyt myös suhteessa Ruotsin kruunuun.

    ”Ei ole merkkejä siitä, että lasku taittuisi”, Holm toteaa.

    Euro heikentyneekin entisestään loppuvuodesta sekä alkuvuonna 2013.

    Eurokriisin mittasuhteita kuvaa hyvin se, että jopa idän jättien Kiinan ja Intian talouskasvu on häiriintynyt hieman eurooppalaisen talouskurimuksen heijastevaikutuksena.

    Kiina ja Intia ovat kuitenkin yhä vakaalla kasvu-uralla, kuten myös Venäjä ja Brasilia.

    Yhdysvalloillakin menee huomattavasti paremmin kuin Euroopalla.

    Artikkelin aiheet
    euro
    vienti
    valuuttakurssi
    Pasi Holm
    PTT
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle