Yle: Kolarin kunnanhallitus antaa lähtöpassit kunnanjohtajalle
Kunnanhallitus perustelee erottamista muun muassa virkatehtävien laiminlyönnillä ja epäasianmukaisella käyttäytymisellä.

Kristiina Tikkala pitää itseensä kohdistuvia syytöksiä perättöminä. MT haastatteli häntä elokuussa. Kuva: Ilpo Kiuru
Kolarin kunnanhallitus esittää kunnanjohtaja
Kristiina Tikkalan irtisanomista. Päätös syntyi maanantaina äänin 4–3.
Ylen mukaan kolme kunnanhallituksen jäsentä jätti eriävän mielipiteen asiasta.
Kunnanhallitus perustelee erottamista muun muassa virkatehtävien laiminlyönnillä ja epäasianmukaisella käyttäytymisellä.
Tikkala pitää syytöksiä perättöminä. Hän kokee erottamisaloitteen ajojahtina.
Ylen uutiseen pääset tästä.
Lue myös:
Kunnanjohtaja ja luottamushenkilöstö tukkanuottasilla Kolarissa: "Ihmisten pitäisi ymmärtää oma roolinsa, kasvaa siihen"